Nurmisäilörehun korjuuajan merkitys ruokinnansuunnittelussa
Keywords:
nurmi, korjuuaika, lypsylehmä, maidontuotanto, rehuarvo, sulavuusAbstract
Nurmirehujen korjuun ajoitukseen vaikuttavat monet tekijät. Tärkeimpiä näistä ovat tavoiteltu rehuarvo, kesän sääolosuhteet ja käytettävissä oleva korjuuketju. Karpe–hankkeessa tutkittiin ensimmäisen niiton myöhästyttämisen vaikutusta nurmen satoon, rehuarvoon ja tuotannon kannattavuuteen lyhyellä aikavälillä. Nurmenkorjuun ajoituksessa ei riitä tavoitteen asettaminen ensimmäiselle niitolle. Tilan täytyy ymmärtää miten eri niitot vaikuttavat toisiinsa ja mitä esimerkiksi tavoitteena olevan niittoajan myöhästyttäminen vaikuttaa koko kasvukauden aikana korjattavan sadon laatuun ja määrään.
Nurmenkorjuun ajoituksen tavoite tulee taloudellisesti järkevässä toiminnassa perustua eri vaihtoehtojen euromääräisen ylijäämän maksimointiin. Tässä kirjoituksessa käytetään lyhyen aikavälin suunnittelua, joka ei sisällä kiinteitä kustannuksia. Suunnittelun täytyy olla kaksivuotinen, koska ennen kasvukautta asetettava tavoite nurmirehun pinta-alalle ja niittoajankohdalle riippuu edellisen kesän jäännösvarastosta. Ruokinnansuunnittelun kannalta hyvin sulava säilörehu on helpoin vaihtoehto ja se tuottaa samalla eniten maitoa. Tuotantovaikutukseltaan paras rehu saadaan ensimmäisestä niitosta kun rehun sulavuus on yli 700 g/kg kuiva-ainetta (ka). Kesän myöhemmistä sadoista voidaan saada sulavuudeltaan yhtä korkeaa rehua, mutta tuotantovaikutus jää yleensä laadukasta ensimmäistä satoa pienemmäksi. Esimerkiksi sateisen jakson sattuessa kohdalle tila joutuu päättämään tehdäänkö rehu sulavana ja märkänä vai odotetaanko sään poutaantumista. Odottaminen laskee ensiniiton säilörehun D-arvoa keskimäärin 5 g/kg ka vuorokaudessa. D-arvon lasku täytyy huomioida ruokinnansuunnittelussa väkirehumäärän nostolla. Karjatasolla 9000 kilon tuotostaso voidaan saavuttaa vielä rehulla, jonka D-arvo on 650 g/kg ka. Lyhyen aikavälin laskelmien perusteella tähän rajaan saakka korjuuajan taloudelliset vaikutukset ovat suhteellisen pieniä. Talouslaskelmat eivät kuitenkaan huomioi lisääntyvän väkirehun mukanaan tuomia kaikkia riskitekijöitä lehmien terveydelle ja kestävyydelle. Keskituotos voidaan laskennallisesti ylläpitää 30 kilon tuotostasolla myös alle D 650 g/kg ka D-arvoilla, mutta käytännössä tämä ei välttämättä ole mahdollista. Tuotosvasteyhtälöt vaativat jatkokehittämistä ääriruokintojen osalta. Säilörehun tuotantokustannus vaikuttaa ruokinnan optimoinnin tulokseen. Tuotantokustannus on tilakohtainen ratkaisu ja keskimääräisen kustannuksen käyttö voi johtaa harhaan. Ruokintasuunnittelun kannalta säilörehun nollahinta optimoinnissa on kuitenkin turvallinen vaihtoehto. Kaikkien kasvukauden aikana korjattujen rehuerien määrän ja laadun dokumentointi on keskeistä, jotta rehujen käyttö eri eläinryhmille ja sopiva väkirehutäydennys voidaan suunnitella optimaalisesti.
