Kotimaisen valkuaisen käytön taloudelliset edellytykset lihasian ruokinnassa

Authors

• Jarkko K. Niemi MTT Taloustutkimus, Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki, Finland
• Timo Sipiläinen Helsingin yliopisto ja MTT Taloustutkimus, Taloustieteen laitos, PL 27, 00014 Helsingin yliopisto
• Timo Karhula MTT Taloustutkimus, Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki, Finland

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.75561

Keywords:

sika, soija, herne, härkäpapu, rypsi, omavaraisuus, rehu, viljely, tuonti, hinta

Abstract

Euroopan Unionissa (EU) käytetyistä valkuaispitoisista rehuaineista valtaosa tuodaan EU:n ulkopuolella. Soijarouheessa, joka on keskeinen valkuaisen lähde sikojen ruokinnassa, tuonnin osuus on peräti 98 %. EU:n tarve tuoda soijaa säilynee vahvana tämän vuosikymmenen ajan. Viljan ja soijan nimellishinnat ovat korkealla tasolla ja jopa nousevat, mutta soijarouheen hinta voi laskea.
Valkuaisomavaraisuuden nostamiseksi Suomessa on pohdittu keinoja lisätä palkoviljojen (härkäpapu, herne, lupiini) ja öljykasvien viljelyä sekä niiden käyttöä kotieläinten ruokinnassa. Palkoviljojen aminohappokoostumus on kuitenkin sikojen kannalta soijapapua epäedullisempi. Mikäli soijan ruokinnallista arvoa vastaava määrä valkuaista voitaisiin saada edullisemmin kotimaisista valkuaiskasveista, olisi niillä mahdollista korvata tuontisoijaa valkuaisen lähteenä. Peltoviljelyssä valkuaiskasvien viljelyn tulisi antaa muiden kasvien veroinen tai suurempi kate, jotta niiden viljelyyn olisi taloudellinen kannustin.
Tässä tutkimuksessa eri ruokintavaihtoehtojen taloudellisuutta lihasikojen kasvatuksessa tarkastellaan lineaarisella ohjelmoinnilla (LP). LP-mallin tavoitteena on selvittää, mistä rehuaineista saadaan valmistettua edullisin ruokintasuosituksia vastaava rehu oletettujen hintasuhteiden vallitessa. Tutkimuksessa tarkastellaan, millä hinnalla kotimaiset valkuaisrehut ovat kilpailukykyisiä rehuaineita ja miten hintasuhteet vaikuttavat lihasikakohtaiseen katetuottoon. Myös koko tilan katetuotto maksimoidaan LP:llä ottaen huomioon sekä tilan peltoviljely että lihasikojen kasvatus. Tällöin on mahdollista ottaa huomioon valkuaiskasveilla viljelykierrossa saatava hyöty, viljelykasvien erilaiset tuet ja hintaero tilalla tuotetun ja ostetun rehun välillä.
Tulokset viittaavat siihen, että härkäpavun käyttö lihasikojen rehussa olisi taloudellisesti perusteltua, mikäli sen hinta laskisi muutamia prosentteja marras-joulukuun 2011 hintasuhteista muiden hintojen pysyessä ennallaan. Myös rypsirouheen käytölle sikojen rehussa näyttää olevan edellytyksiä, mikäli sen hinta on edullinen. Varteenotettavin vaihtoehto syksyn 2011 hintasuhteilla näyttää kuitenkin olevan soijarouheen korvaaminen rehuherneellä, jota täydennetään rypsirouheella ja härkäpavulla.
Tulokset viittaavat siihen, että suhteellisesti korkea viljan hinta suosii herneen ja härkäpavun käyttöä lihasikojen ruokinnassa, koska tällöin myös kallista viljaa voidaan korvata osittain palkoviljoilla. Jos viljan hinta laskee merkittävästi vuoden 2011 hintatasosta, vähentää se kannustimia käyttää palkoviljoja lihasikojen ruokinnassa, elleivät samalla myös niiden hinnat laske. Mikäli palkoviljojen rehukäyttöä halutaan lisätä, tulisi niiden tarjonnan vahvistua. Viljelykustannusten alentaminen ja tuottovaihtelun vähentäminen ovat avaintekijöitä valkuaisomavaraisuuden nostamiseksi, koska soijarouheen hinta yhdessä viljan hinnan kanssa pitkälti määrittää palkoviljojen kilpailukykyisen hintatason.