Kasvintuhoojilla merkitystä ravinnekuormituksessa -Verkkolaikkutartunta vähentää ohran ravinteiden ottoa
Keywords:
kasvinsuojelu, kasvitaudit, vesiensuojelu, ravinnepäästöt, ravinteet, ravinnetase, typpi, fosfori, ohra, verkkolaikku, taudinkestävyysAbstract
Peltoviljelyn typpi- ja fosforikuormitus vesistöihin on yksi merkittävimmistä maatalouden aiheuttamista ympäristöhaitoista. Torjunta-aineiden käytöstä voi myös aiheutua päästöjä vesistöihin ja pieniä jäämiä elintarvikkeisiin, mutta Suomessa ravinnepäästöjä on pidetty suurempana ongelmana kuin torjunta-ainejäämiä. Kasvinsuojelulla ja hallitulla torjunta-aineiden käytöllä on kuitenkin monitahoisia kytkentöjä maatalouden ympäristönsuojeluun.
Kasvinsuojelua ja kasvinsuojeluaineiden käyttöä on perinteisesti tarkasteltu vain kasvintuhoojien torjunnan ja viljelykasvin sadontuoton kannalta, eikä ole huomioitu kasvinsuojelun välillisiä vaikutuksia kasvin ravinteiden käyttöön ja sitä kautta ravinnekuormitukseen. Jos kasvinsuojelusta ei huolehdita, seurauksena voi olla kasvuston kunnon heikentyminen tai jopa täydellinen tuhoutuminen, jolloin osa kasvustolle suunnatuista ravinteista jää käyttämättä ja riski ravinnepäästöihin kasvaa.
Uutta perustietoa kasvintuhoojien merkityksestä kasvien ravinteiden ottoon tutkittiin astiakokeen avulla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mikä on kasvintuhoojan vaikutus satokomponenttien mukana poistuviin ravinnemääriin ja -taseisiin. Kokeessa tutkittiin verkkolaikkutartunnan vaikutusta kasvin ravinteiden käyttöön kahdella ohralajikkeella (altis vs. resistentti). Astiakokeen tuloksia täydennettiin torjunta-ainetarkastuksen yhteydessä tehdyn verkkolaikku/fungisidi -kenttäkokeen ravinneanalyyseillä ja ravinnetaselaskelmilla.
Tulosten mukaan alttiilla lajikkeella sadon mukana poistuvat typpi- ja fosforimäärät pienenivät 19-26 %, kun ohran verkkolaikkutartunta voimistui. Tämä osoitti, että kasvintuhoojien vioittamassa kasvustossa osa lannoitteista jää käyttämättä, ravinteita voi kertyä maahan ja kuormitusriski voi kasvaa. Verkkolaikkuvioituksen määrä ei vaikuttanut jyvien typpi- ja fosforipitoisuuksiin, joten ravinnetaselaskelmat voitaisiin ainakin tässä tapauksessa tehdä suhteellisen luotettavasti pelkkiin satomääriin perustuen.
Tuotantopanosten (lannoitteet, torjunta-aineet) käytön optimointi korostuu viljelytekniikoiden, ilmasto-olojen ja tuotantopanosten hintojen muuttuessa. Kasvukauden sääolosuhteet vaikuttavat sekä kasvien kasvuun että kasvintuhoojien määrään. Ilmaston muuttuessa leudot talvet lisäävät ravinteiden huuhtoutumisriskiä, ja toisaalta ne saattavat parantaa kasvintuhoojien talvehtimismahdollisuuksia. Tutkimuksen tulokset avaavat mielenkiintoisen näkökulman arvioitaessa kokonaisvaltaisesti kasvinsuojelun merkitystä maatalouden ympäristönsuojelussa.
