Herne ja rypsipuriste teuraaksi kasvatettavien hereford-hiehojen valkuaislähteenä vieroituksen jälkeisessä ruokinnassa

Authors

  • Merja Manninen MTT, 31600 Jokioinen
  • Arja Nykänen MTT, 51900 Juva
  • Tarja Musikka Keski-Karjalan kehittämis- ja tietokeskus KETI, 82430 Puhos
  • Pentti Ojajärvi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, 82430 Puhos

Keywords:

herne, hieho, luonnonmukainen tuotanto, naudanlihantuotanto, ruokinta, valkuainen

Abstract

Hiehojen ongelmana on ruhojen rasvoittuminen alhaisissa teuraspainoissa. Teurastamoiden tavoitteena on saada ruhoja, joissa pintarasvan määrä on vähäinen ja teuraspaino korkea. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on ruokintaan suositeltu lisävalkuaista erityisesti loppukasvatuksen ajaksi. Luonnonmukaisessa tuotannossa sallittuja lisävalkuaislähteitä ovat herne ja rypsipuriste. Tämä tutkimus selvitti herneen ja rypsipuristeen vaikutukset hereford (hf)-hiehojen kasvuun sekä ruhon ja lihan laatuun, kun väkirehuseoksen valkuaispitoisuus oli joko 17 % tai 20 %.
Kokeeseen otettiin 20 hf-lehmävasikkaa, jotka painoivat kokeen alkaessa keskimäärin 258 kg. Koe tehtiin Pohjois-Karjalan ammattiopisto Kiteen opetusmaatilan navetassa. Luonnonmukaisesti viljelty herne ja siirtymävaiheen ohra olivat Kiteen opetusmaatilan viljelyksiltä. Rypsipuristeen kokee-seen toimitti Mildola Oy. Kokeessa oli kaksi väkirehuseosta, ohra+rypsipuriste (Rp) tai ohra+herne (He). Väkirehuseoksen valkuaispitoisuus oli keskinkertainen (K, 17 % KA:ssa) tai runsas (R, 20 % KA:ssa). Hiehot saivat väkirehuseosta 2 kg KA/pv koko kokeen ajan. Karkearehuna oli luonnonmukaisesti viljelty apilapitoinen säilörehu vapaasti. Teuraspainotavoite oli 210 kg. Hiehot teurastettiin Kiteen opetusteurastamossa.
Säilörehun KA-pitoisuus oli 300 g/kg ja D-arvo 74,9 %. KA-kilo sisälsi raakavalkuaista 128 g ja OIV:sta 90 g. Ohran valkuaispitoisuus oli 152 g/kg KA, OIV-pitoisuus 105 g/kg KA ja energiapitoi-suus 1,08 RY/kg KA. Vastaavat arvot rypsipuristeelle olivat 361, 157 ja 1,08 ja herneelle 228, 122 ja 1,15. Väkirehu-% oli keskimäärin 28. Dieetin valkuaispitoisuus oli K-ruokinnoilla keskimäärin 13,8 % ja R-ruokinnoilla 14,6 %. Säilörehun syönti oli keskimäärin 4,93 kg KA/pv. Kaikki hiehot saavuttivat tavoiteteuraspainonsa. Koe kesti keskimäärin 129 pv. RpR-hiehoilla kasvatuskausi oli keskimäärin 18 pv lyhyempi kuin RpK-hiehoilla. Väkirehuseoksen runsaampi rypsipuristepitoisuus tehosti kasvua 184 g/pv, kun vaikutus herneellä oli lievästi päinvastainen. Nettokasvu oli keskimäärin 656 g/pv. Kaikki ruhot rasvoittuivat. Ruokintojen vaikutus arvopalasaantoihin oli marginaalinen. Rasvaa rypsipuristeella ruokitun hiehon ruhonpuolikkaasta leikattiin keskimäärin 2 kg enemmän kuin herneellä ruokitun hiehon ruhonpuolikkaista. Väkirehun alhaisempi valkuaispitoisuus rypsipuristeella ruokittaessa paransi lihan mehukkuutta, kun vaikutus herneellä oli päinvastainen. Kaikkien ruhojen tervaliha-% oli 0.
Hiehojen kasvu oli keskimäärin 1125 g/pv ja ne saavuttivat teuraspainotavoitteensa keskimäärin 10,5 kuukauden iässä. Dieettien kokonaisvalkuaispitoisuus jäi alle 15 % vaikka väkirehuseos sisälsi 20 % raakavalkuaista. Kaikki ruokinnat täyttivät luonnonmukaisen tuotannon vaatimuksen väkirehu-karkearehusuhteesta. Rypsipuriste osoittautui hernettä paremmaksi valkuaislähteeksi paremman tuotantovaikutuksensa vuoksi. Herneen saatavuus ja hinta määrännevät käytännössä sen käyttömahdollisuudet lihanautojen ruokinnassa.

Downloads

Download data is not yet available.
Section
Artikkelit

Published

2006-01-31