Härkäpapu kanojen rehuna
Avainsanat:
härkäpapu, kana, munien tuotanto, terveysAbstrakti
Valkuaistuotannon omavaraisuutta pyritään lisäämään soijan rajoittuneen saatavuuden ja suurten hintavaihteluiden takia. Härkäpapu (Vicia faba L.) on soijarouheelle vaihtoehtoinen kotimainen valkuaisen lähde, joka sopii suuren lysiinipitoisuutensa vuoksi, hyvin täydentämään viljapohjaista rehua. Härkäpapua viljelemällä voidaan vähentää typpilannoitteiden käyttöä. Härkäpavun käyttöä eläinten rehuna rajoittavat useat haitta-aineet kuten visiini ja konvisiini. Visiinin ja konvisiinin on todettu aiheuttavan anemiaoireita ihmiselle ja ne voivat aiheuttaa niitä myös siipikarjalle.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää kotimaisen härkäpapulajike Konnun siementen käyttömäärä munivien kanojen dieetissä. Tutkimuksessa oli kaksi koetta. Ensimmäisessä kokeessa tutkittiin härkäpavun vaikutusta kanojen kuolleisuuteen. Kokeessa oli 640 LSK-kanaa, neljä ruokintaryhmää ja 40 ruokintakerranetta. Kokeen alkaessa kanat olivat 29 viikon ikäisiä. Kokeessa härkäpavun käyttömäärät olivat toisen kokeen käyttömääriä huomattavasti suuremmat ja soijarouhetta korvattiin härkäpavulla 0, 33, 67 ja 100 %. Koe päätettiin neljän ensimmäisen viikon jälkeen kanojen suuren kuolleisuuden takia ja kokeen osalta vain kumulatiiviset kuolleisuusprosentit on raportoitu.
Toisessa kokeessa oli 560 LSK-kanaa. Kanojen ikä kokeen alussa oli 39 viikkoa. Ruokintaryhmiä oli viisi ja ruokintakerranteita 35. Jokaista ruokintaryhmää kohden oli 7 ruokintakerrannetta. Kokeessa viljapohjaisten rehujen päävalkuaislähde oli soijarouhe. Kontrollidieettinä oli tavanomainen munivien kanojen dieetti ilman härkäpapua. Neljä härkäpapudieettiä sisälsi joko prosessoimatonta (myöhemmin raaka härkäpapu) tai prosessoitua härkäpapu 5 % tai 10 %. Härkäpapu prosessoitiin jauhamalla vasaramyllyllä, expanderkäsittelemällä ja rakeistamalla. Koe kesti 40 viikkoa ja kokeessa oli 10 neljän viikon tuotannonseurantajaksoa. Kanojen rehu vaihtui viiden ensimmäisen tuotannonseurantajakson jälkeen. Ruokintaryhmien rehut optimoitiin energia-, raakavalkuias-, aminohappo-, kivennäis- ja vitaminiinipitoisuuksiltaan samanlaisiksi.
Ensimmäisessä kokeen patologisissa tutkimuksissa kanojen kuolinsyyksi todettiin aplastinen anemia, joka todennäköisesti aiheutui härkäpavun visiinistä ja konvisiinistä. Toisessa kokeessa härkäpavun prosessointi vähensi härkäpavun visiinin ja konvisiinin yhteenlaskettua pitoisuutta hyvin vähän (raaka härkäpapu 10,6 g/kg ka ja prosessoitu härkäpapu 8,9 g/kg ka). Härkäpapurehuilla ruokkiminen ei vaikuttanut tuotantoon (g/vrk/kana), mutta härkäpapurehuja syövät kanat munivat kevyempiä munia kuin kontrolliryhmän kanat. Tuotanto väheni ja rehunmuuntosuhde (rehua/muna-kg) suureni härkäpavun määrän lisääntyessä (5 % vs. 10 %). Härkäpavun prosessoinnilla ei ollut vaikutusta tuotantotuloksiin. Kanojen kuolleisuus lisääntyi lähes merkitsevästi härkäpapurehuja syötettäessä. Tämän tutkimuksen perusteella sekä raakaa että prosessoitua härkäpapua voidaan käyttää vähintään 5 % munivien kanojen dieetissä ilman, että tuotanto heikkenee tai kuolleisuus lisääntyy.
