Ummessaolokauden ruokinnan koostumuksen vaikutus lypsylehmien insuliiniresistenssiin

Kirjoittajat

• Tuomo Kokkonen Maataloustieteiden laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto
• Siru Salin Maataloustieteiden laitos, PL28, 00014 Helsingin Yliopisto
• Kari Elo Maataloustieteiden laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto
• Rashid Safari Maataloustieteiden laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto
• Juhani Taponen Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osasto, Paroninkuja 20, 04920 Saarentaus
• Aila Vanhatalo Maataloustieteiden laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.75512

Avainsanat:

seosrehu, energiasisältö, insuliiniherkkyys, plasman insuliinipitoisuus, plasman glukoosipitoisuus

Abstrakti

Liian runsas energian saanti poikimista edeltävänä ummessaoloaikana nostaa veren insuliinipitoisuutta huomattavasti, mikä saattaa voimistaa kudosten insuliiniresistenssiä. Rasvakudoksen insuliiniherkkyyden väheneminen voi lisätä rasvahappojen mobilisaatiota poikimisen läheisyydessä.
Tutkimuksessa selvitettiin, miten ummessaolokauden ruokinnan energiasisältö vaikuttaa lehmien kuntoluokan kehittymiseen sekä insuliiniresistenssiin ja rasvahappojen mobilisaatioon tiineyden loppuvaiheessa ja tuotoskauden alussa.
Kokeessa oli mukana 16 vähintään toista kertaa poikivaa ay-lehmää. Lehmiä ruokittiin 8 viikon ajan ennen odotettua poikimista vapaasti joko säilörehulla tai kuitupitoisella seosrehulla. Seosrehu sisälsi 55 % säilörehua, 40 % olkea ja 5 % rypsirouhetta kuiva-aineessa. Rypsirouhetta lisättiin seosrehuun, jotta ruokintojen raakavalkuaispitoisuus saatiin pidettyä samana (n. 120 g/kg ka).
Tunnutusruokinnan aikana molemmat ryhmät saivat väkirehua 1 kg/pv alkaen 10 päivää ennen odotettua poikimista. Määrä nostettiin 2 kg:aan/pv 5 päivää ennen odotettua poikimista. Poikimisen jälkeen molemmilla ryhmillä oli samanlainen ruokinta. Säilörehua annettiin vapaasti ja väkirehumäärä nostettiin 16 kg:aan/pv 32 päivään mennessä.
Säilörehua saaneiden lehmien keskimääräinen rehun syönti kokeen alusta tunnutuskauden alkuun oli 13,1 kg ka/pv ja seosrehua saaneiden lehmien rehun syönti 11,0 kg ka/pv. Säilörehua saaneet lehmät saivat keskimäärin 35 % enemmän energiaa (MJ/pv) kuin seosrehua saaneet lehmät. Säilörehua saaneiden lehmien elopaino lisääntyi ennen tunnutusruokinnan alkua enemmän kuin seosrehua saaneiden (1,4 vs. 1,0 kg/pv, p<0,05). Lehmien kuntoluokassa poikimisen läheisyydessä sekä kuntoluokan ja elopainon muutoksessa poikimisen jälkeen ei ollut eroja.
Säilörehua saaneiden lehmien plasman insuliinipitoisuus (24,3 vs. 16,1 µIU/ml, p<0,05) ja glukoosipitoisuus (4,0 vs. 3,8 mmol/l, p<0,10) olivat ennen poikimista suurempia kuin seosrehua saaneiden. Plasman vapaiden rasvahappojen (NEFA) pitoisuuksissa ei ollut eroa ennen poikimista. Säilörehua saaneiden lehmien plasman glukoosipitoisuus oli poikimisen jälkeen suurempi (3,4 vs. 3,1 mmol/l, p<0,10) kuin seosrehua saaneiden lehmien. Plasman insuliini- ja NEFA-pitoisuuksissa ei ollut eroja.
Ennen poikimista tehdyssä glukoosirasituskokeessa (-11 pv) säilörehua saaneiden lehmien plasman glukoosipitoisuuden käyrän alainen ala (AUC) oli pienempi (416 vs. 523 mmol*min, p<0,05) kuin seosrehua saaneiden lehmien. Glukoosin poistumisnopeudessa ja NEFAn AUC:ssa ei ollut eroja. Insuliinin huippupitoisuus (382 vs. 230 µIU/ml, p<0,05) ja AUC (21093 vs. 13729 µIU *min, p<0,10) olivat suuremmat säilörehua saaneilla lehmillä. Poikimisen jälkeen (+8 pv) tehdyssä glukoosirasituskokeessa ei havaittu ryhmien välisiä eroja.
Runsas energian saanti ummessaolokaudella nosti veren insuliinipitoisuutta ja lisäsi lehmien elopainon kasvua, mutta ei vaikuttanut insuliiniresistenssiin tai lehmien kudosvarastojen mobilisaatioon.