Työpanos maatalousyrityksissä

Författare

  • Alina Sinisalo MTT Taloustutkimus, Latokartanonkaari 9, 00790 Helsinki

Nyckelord:

työpanos, viljelijäperhe, palkattuväki, suuralue, tilakoko, tuotantosuunta

Abstract

Maatalous on edelleen varsin työvoimavaltaista, vaikka maatalous on koneellistunut vuosien aikana. Maatiloilla työt tehdään pääosin edelleenkin viljelijäperheen voimin, vaikka etenkin puutarhatiloilla ja avomaatuotannossa käytetään sesonkiaikana runsaasti ulkopuolista työvoimaa. Koska viljelijäperhe yleensä asuu maatilalla, voi työn ja vapaa-ajan erottaminen olla ongelmallista. Lisäksi tilan vanhempi sukupolvi ja naapurit voivat osallistua tilan töihin. Myös vuodenaikojen kiertokulusta aiheutuva kausiluonteisuus ja vaihtelevat sääolosuhteet vaikuttavat työmenekkiin. Maatalousyrittäjien oman työnmäärän määrittäminen on monilta osin ongelmallista. Maatalousyrittäjien työtunnit arvottamalla saatava palkkavaatimuskustannus muodostaa kuitenkin merkittävän osan yritysten kokonaiskustannuksista. Työnmenekin määrän ja palkkavaatimuskustannuksen on todettu olevan eräs tärkeimmistä maatalousyrityksen kannattavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Työvoimatietoja käytetään paitsi erilaisten tunnuslukujen laskennassa, myös neuvontapalveluissa, tutkimuksessa, poliittisten päätösten vaikuttavuuden seurannassa ja lainsäädännön valmistelussa. Työaikatietojen mahdollisimman tarkka kerääminen onkin tärkeää.
Tutkimuksessa tarkastellaan viljelijäperheen ja palkkaväen työpanoksen kehittymistä maa- ja puutarhataloudessa viime vuosina. Aineistoina käytetään eri tilastoja ja MTT:n kannattavuuskirjanpitotilatietoja. Tarkastelut ja vertailut tehdään alueittain, tilakokoluokittain ja tuotantosuunnittain. Ryhmien välisiä eroja testataan pareittain ja merkitsevimmät erot esitellään yksityiskohtaisemmin.
Keskimääräinen kokonaistyöpanos on pienentynyt eri suuralueilla vuosina 1998–2009. Suurin ero on Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä (p<0,001). Pohjoisessa työpanos on pienentynyt vähiten (–10%). Suhteellisesti eniten työpanos on vähentynyt pienillä tiloilla ja vähiten suurilla tiloilla (p<0,001). Keskimääräinen kokonaistyöpanos on vähentynyt suhteellisesti eniten muuta kasvinviljelyä harjoittavilla tiloilla (–42%). Toiseksi eniten työpanos on vähentynyt viljanviljelyssä (–21%). Lypsykarjatiloilla työpanoksen määrä on pysynyt lähes muuttumattomana.

Nedladdningar

Nedladdningsdata är inte tillgängliga än.
Sektion
Artikkelit

Publicerad

2012-01-31