Sikojen lihakkuuden, luun murtolujuuden ja osteokondroosin geneettinen vaihtelu
Avainsanat:
sika, ruhonlaatu, murtolujuus, osteokondroosi, periytymisaste, korrelaatioAbstrakti
Lihaprosentti on taloudellisesti tärkeimpiä ominaisuuksia sianjalostuksessa. Toisaalta luunmurtumat ja osteokondroosi aiheuttavat hylkäyksiä ruhontarkastuksessa. Lihakkuutta parannettaessa on oltava varma, ettei eläimille aiheuteta luusto- tai nivelongelmia. Tutkimuksen tavoite oli selvittää luuston lujuuden ja osteokondroosin periytyvyys ja tutkia, ovatko nämä kaksi korreloituneet lihakkuuteen. Luuston lujuuden geneettisestä vaihtelusta on erittäin vähän tietoja. Tutkimus kuului osana suurempaan hankkeeseen "Suomalaisen sian teuraslaadun kehittäminen, mittaus ja genetiikka".
Aineisto koostui 426 maatiais- ja 326 yorkshiresiasta. Sukulaistiedot saatiin Faba Jalostukselta. Lihakkuusmittoja olivat Hennessy-lihaprosentti, vanha ja uusi koesikojen lihaprosentti ja eri lajitelmien saannot ruhosta. Murtolujuus mitattiin luiden kolmipistetaivutuksella ja osteokondroosi visuaalisesti. Aineisto analysoitiin ’restricted maximum likelihood’ –menetelmällä (DMU-ohjelma) soveltaen eläinmallia. Lihakkuusominaisuuksien periytymisasteet olivat kohtalaisia tai korkeita (0,15 – 0,42). Murtolujuuden periytymisaste (0,27) samoin kuin reisiluun alapään osteokondroosin (0,26) periytymisaste oli kohtalainen, joten niitä pystytään tarvittaessa valinnalla muuttamaan. Lihakkuuden ja murtolujuuden korrelaatio oli matala. Ei ole siis huolta siitä, että lihakkuuden parantaminen heikentäisi murtolujuutta. Sen sijaan lihakkuuden ja osteokondroosin korrelaatio oli epäsuotuisa. Parempaa lihakkuutta valittaessa on seurattava nivelten kunnon muutoksia.