Merenrantaniityt lihakarjan laidunmaina
Avainsanat:
lihakarja, emolehmätuotanto, merenrantaniityt, luonnonlaitumet, rehun laatu, kuiva-ainesato, perinnebiotoopitAbstrakti
Perinnebiotooppien laidunnusohjeiden päivittämiseksi tarvitaan tuoretta kotimaista tutkimustietoa muun muassa nykymuotoisen laidunnuksen kannattavuudesta luonnonlaitumilla. Tässä tutkimuksessa selvitettiin lihakarjan kasvua, merenrantaniittyjen satopotentiaalia ja rehusadon laatua sekä maan kasvuominaisuuksia neljällä Perämeren rantalaitumella vuosina 2003–2005. Lisäksi tarkasteltiin lisärehun vaikutusta vasikoiden kasvuun. Tutkimuksen toteutti MTT Pohjois-Pohjanmaan tutkimus-asema osana laajempaa Lumolaidun -hanketta.
Vasikat punnittiin laitumelle laitettaessa ja laidunkauden päättyessä. Rantaniityn kasvuston satoa ja laatua seurattiin aidatuilta koealoilta kerätyistä näytteistä kesäkuussa viikoittain ja kerran heinäkuun lopussa. Kasvustonäytteistä määritettiin kuiva-ainesato, D-arvo, NDF-kuitu-, raakavalkuais- ja kivennäispitoisuudet. Näytteiden keruun yhteydessä määritettiin myös laidunalueen kasvuston korkeus. Vuonna 2005 eri puolilta rantalaidunta otettiin maanäytteet, joista määritettiin maalaji, happamuus, johtoluku sekä eri ravinteiden pitoisuudet.
Merenrantalaitumilla vasikoiden päiväkasvut olivat lehmävasikoilla keskimäärin 0,981 kg (SD ± 0.195, N = 202) ja sonnivasikoilla 1,022 kg (SD ± 0.246, N = 215) vuorokaudessa. Tuloksissa oli huomattavaa vaihtelua tilojen ja vuosien välillä. Pääsääntöisesti päiväkasvut olivat alhaisempia nurmilaitumiin verrattuna. Lisärehun vaikutusta vasikoiden kasvuun ei pystytty kunnolla tutkimaan pienestä aineistosta ja lukuisista vaihtelutekijöistä johtuen.
Merenrantaniittyjen kuiva-ainesato oli tutkimuksen perusteella hyvin vaihteleva ja maksimissaan 2548 kg/ha. Satotaso on huomattavasti alhaisempi kuin viljelynurmilla. Rehun laatu oli D-arvon ja NDF-pitoisuuden mukaan samaa tasoa kuin nurmilaitumilla. Raakavalkuaisen ja kivennäisistä fosforin, kaliumin, kalsiumin ja kuparin pitoisuudet olivat rantaniittyjen kasvustossa alhaisemmat, raudan ja mangaanin pitoisuudet puolestaan moninkertaiset verrattuna viljeltyihin nurmiin. Peltomaihin verrattuna merenrantaniittyjen happamassa maaperässä (pH keskimäärin 4,9) on selkeästi vähemmän kalsiumia, kaliumia, fosforia ja kuparia, mutta hyvin runsaasti rikkiä ja natriumia.
Luonnonlaitumilla eläinten kasvutulokseen voi vaikuttaa eri tavoin. Laidunkauden pituus on tärkeää mitoittaa rehun riittävyyden mukaan. Todennäköisesti osa havaituista alhaisista tilakohtaisista kasvutuloksista johtuu liian pitkästä laidunkaudesta. Tutkimustiloilla käytetyt karjarodut olivat pääasiassa isoja rotuja (Simmental, Limousin ja Charolais). Merenrantalaitumet ja luonnonlaitumet yleensäkin soveltuvat oletettavasti parhaiten pienemmille liharoduille (Hereford ja Aberdeen angus), jotka ovat tehokkaampia karkearehujen hyödyntäjiä. Osalla alueista vasikoiden kasvutulosta voitaisiin todennäköisesti parantaa lisäruokinnan avulla.
Sopiva eläintiheys riippuu laitumen ominaisuuksista, mm. laidunnettavan kasvillisuuden määrästä, maaperän kosteudesta, laidunalasta sekä hoidon vaiheesta (kunnostus vai ylläpito) ja tavoitteista. Osalla merenrantaniityistä kunnostusvaiheen jälkeen melko alhaisetkin eläintiheydet, noin 0,5 eläintä/ha, näyttäisivät pitävän kasvillisuuden tavoitellun matalana. Rehun riittävyyden ja eläinten kasvun kannalta eläintiheyttä ei pitäisi nostaa liian korkeaksi.
