Nurmisäilörehun D-arvon ja väkirehun valkuaispitoisuuden vaikutus here-ford-sonnien loppukasvatuksessa b)Tuotannon talous
Abstrakti
MTT:n emolehmänavetalla tehdyssä kokeessa selvitettiin nurmisäilörehun D-arvon ja väkirehun val-kuaispitoisuuden vaikutuksia hf-sonnien kasvuun, rehun muuntosuhteeseen, ruhojen luokittumiseen, lihan laatuun ja tuotannon taloudellisiin tuloksiin vieroituksen jälkeisessä kasvatuksessa. Tässä tutkimusosiossa tarkastellaan kasvatuksen taloutta.
Kokeessa oli mukana 32 hf-sonnivasikkaa. Koetekijöinä olivat säilörehun D-arvo (A 75 %, vs. B 70 %) ja väkirehun valkuaispitoisuus (M 17 % vs. H 21 % ). Eri ruokintavaihtoehtojen taloudellista tulosta selvitettiin katetuottolaskelmilla, joissa kokonaistuotosta vähennettiin vasikka- ja rehukustannus sekä eläin- ja liikepääoman korkokustannus. Saadut ylijäämät ovat siten katetta työ-, pääoma- ja yleiskustannukselle. Laskelmat tehtiin vuoden 2004 hinta- ja tukitasoilla.
Kate eläintä kohden koko kokeen ajalta oli suurin B-säilörehulla ja M-väkirehulla ruokituilla sonneilla. Samalla säilörehulla mutta H-väkirehulla ruokittujen sonnien kate oli toiseksi paras. A-säilörehulla ruokittujen ryhmien taloudelliset tulokset olivat lähes samat kummallakin väkirehun valkuaispitoisuudella. A- ja B-säilörehuryhmien väliset erot olivat suuntaa antavia (p<0,10). Väkirehun valkuaispitoisuudella ei ollut tuloksiin merkitsevää vaikutusta.
Koepäivää kohden laskettuna BM-ruokinta säilytti asemansa edullisimpana vaihtoehtona, mutta kaikki kolme muuta vaihtoehtoa antoivat tulokseksi lähes saman katteen. Eläin- ja päiväkohtaisten tulosten ero johtuu säilörehun D-arvon merkitsevästä vaikutuksesta kasvunopeuteen. Taloudellisessa päätöksenteossa keskeisten päiväkohtaisten katteiden erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Säilörehun D-arvon nostolle 70 prosentista 75 prosenttiin ei tutkimuksen tulosten mukaan ole taloudellisia perusteita. Paremmalla säilörehulla ruokittujen eläinten paremmat kasvutulokset eivät riit-täneet kompensoimaan kalliimmasta säilörehusta aiheutunutta kustannusta. Parempi kasvu mahdollistaa nopeamman eläinkierron loppukasvatuksessa ja parantaa siten aikayksikköä kohti saatavaa taloudellista tulosta. Aikatekijän vaikutus näkyi tässä kokeessa siinä, että päiväkohtaisten katteiden erot olivat selvästi pienemmät kuin eläinkohtaisten katteiden erot. Kasvunopeus ei kuitenkaan käytetyillä hintasuhteilla riittänyt kääntämään tulosta paremman säilörehun eduksi. Väkirehun valkuaispitoisuuden nostamisella 17 prosentista 21 prosenttiin ei saavuteta taloudellista hyötyä silloin, kun käytössä on koerehujen kaltaista hyvää säilörehua.
