Kotieläinrakennusten paloturvallisuus

Kirjoittajat

• Tapani Kivinen MTT Kotieläintuotannon tutkimus, Vakolantie 55, 03400 Vihti
• Satu Raussi MTT Kotieläintuotannon tutkimus, Vakolantie 55, 03400 Vihti
• Kim Kaustell MTT Taloustutkimus, Vakolantie 55, 03400 Vihti

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76861

Avainsanat:

tulipalo, pelastussuunnitelma, eläinpelastus , savunpoisto

Abstrakti

Vakuutusyhtiöiden tilastojen mukaan kotieläinrakennusten palot saavat yleisimmin alkunsa vanhoista
viallisista lämmityslaitoksista ja niiden savupiipuista, sähkölaitteista tai rehunjakoajoneuvosta.
Tutkimuksessa olleiden kohteiden syttymissyyt vahvistivat tätä tilastotietoutta. Palotilanne tulee
viljelijälle aina täytenä yllätyksenä. Palohälytykset saadaan nopeastikin aikaiseksi, mutta
sammutuksen kannalta palokunnan saapumisajat ovat maaseudulla pitkiä, useasti 20 minuutista yli
tuntiin. Palokunnan saapuessa palo on jo yleensä niin pitkällä, että rakennuksen pelastaminen on
hankalaa. Tällöin keskitytään ympäröivien rakennusten suojeluun. Eläinten pelastamisessa
viljelijäperheellä on keskeinen rooli aivan palon alkuvaiheessa. Pidemmälle ehtineessä palossa
viljelijän ei kannatta riskeerata omaa henkilöturvallisuuttaan.
Paloturvallisuustutkimuksessa tarkasteltiin 8 lypsykarja-, 2 lihakarja- ja 1 sikalakohdetta.
Tutkimukseen valikoituneiden tilojen vanhimmat rakennustyypit olivat 1960-luvulta ja uusin 2000-
luvulta. Tutkitut kohteet olivat pääasiassa matalia rakennuksia, joissa savunmuodostus aiheutti
eläinten taintumisen ennen varsinaista palokuolemaa. Siat eivät ole tottuneet liikkumaan
rakennuksessa tai poistumaan sieltä, jolloin niiden saaminen pois rakennuksesta on hankalaa.
Tutkimuksen esimerkkikohteessa muutamat pelastetut siat ryntäsivät takaisin kohti palavaa
rakennusta. Pikkuvasikoiden pelastamista hidastavat vasikkakarsinoiden rakenteet ja se, etteivät
vasikat vielä ole tottuneet liikkumaan rakennuksessa. Lehmien pelastaminen on helpompaa, etenkin
jos lehmät ovat oppineet liikkumaan rakennuksesta ulos. Pihattorakennus, laiduntaminen ja jaloittelu
edesauttavat lehmän liikkuvuutta ja lehmien pelastamista palotilanteessa. Parsinavetta on pelastuksen
kannalta pihattonavettaa hankalampi.
Tulipalon jälkeisen hetken suurin haaste on keräilyalueen järjestely ja väliaikaisnavetan
löytäminen lehmille. Lehmät voivat fyysisten vammojen lisäksi kokea palossa stressiä, ja tapahtumalla
voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia jopa maitotuotokseen. Maaseudulle on jäänyt tyhjilleen vanhoja
navettoja, jotka tarvittaessa on saatu nopeastikin pelastettujen lehmien väliaikaistiloiksi. Tässä
naapuriapu ja viljelijöiden yhteistyö on korvaamaton etu.
Palotapahtuma koskettaa tilan isäntäväkeä ja myös lapsia. Fyysisten oireilujen lisäksi henkistä
kuntoa täytyy seurata ja tarvittaessa kohentaa. Kuntien terveyspalveluilla, seurakunnilla, naapureilla
sekä viljelijöiden omilla verkostoilla on ollut valmiuksia tarvittavaan kriisiapuun. Osana
vahinkotapahtuman henkistä prosessointia viljelijä joutuu pohtimaan tulevaisuuttaan: jatketaanko
tuotantoa, rakennetaanko palanut tuotantorakennus uusiksi, muutetaanko tuotantosuuntaa vai
luovutaanko kokonaan. Luopumiset liittyvät yleensä viljelijän lähestyvään eläkeikään. Jatkajat tekevät
päätöksensä usein nopeastikin. Uusi tuotantorakennus voidaan ja kannattaakin tehdä uuteen paikkaan,
jossa toiminnan laajennusvarat ja turvallisuus voidaan ottaa aivan uudella tavalla huomioon.
Tutkimuksessa olleiden tilojen uudisrakennukset edustivat turvallisuusajattelun huippua:
pelastussuunnitelma oli kunnossa, palo-osastoinnit oli tehty huolellisesti ja paloilmoituslaitos oli
asennettuna.