Puna-apilasäilörehun ruokinnallinen arvo lypsylehmän ainoana karkearehuna ja seoksena heinäkasvisäilörehun kanssa
Avainsanat:
lypsylehmä, puna-apilasäilörehu, heinäkasvisäilörehu, maidontuotantoAbstrakti
Tutkimuksessa selvitettiin puna-apilasta
(A1) ja heinäkasveista (N2) tehtyjen säilörehujen vaikutusta
lypsylehmien rehun syöntiin, rehuannoksen sulavuuteen, maidontuotantoon ja maidon koostumukseen.
Rehut korjattiin samanaikaisesti ja niitä syötettiin joko ainoana karkearehuna tai seoksena (A1N2, 1:1
kuiva-aineessa).
Kontrollina oli samasta heinäkasvinurmesta neljä päivää aikaisemmin tehty säilörehu
(N1). Kasvustot niitettiin niittomurskaimella, esikuivattiin ja paalattiin pyöröpaaleihin
muurahaishappopohjaista säilöntäainetta käyttäen.
Tutkimus tehtiin tasapainotetun 4×4 latinalaisen neliön mukaisesti. Kokeessa oli kahdeksan
ay-lehmää,
jotka jaettiin tuotoksen mukaan kahteen blokkiin (23
kertaa poikineet ja ensikot). Lehmät
saivat säilörehua vapaasti. Väkirehu oli ohran ja kauran (1:1) sekä rypsipuristeen (238 g/kg väkirehua)
seos, jota annettiin 10,5 (blokki 1) tai 8,4 kg/pv (blokki 2). Lisäksi lehmät saivat kivennäisrehua ja
ruokasuolaa.
Säilörehujen kuiva-ainepitoisuudet
olivat 261 (N1), 337 (A1) ja 372 (N2) g/kg. Apilasäilörehu
ja samaan aikaan niitetty heinäkasvisäilörehu olivat rajoittuneesti käyneitä ja sisälsivät runsaasti
sokeria. Lisäksi ammoniumtypen osuus kokonaistypestä oli pieni. Aikaisemmin korjattu
heinäkasvisäilörehu oli hieman pidemmälle käynyttä. Se sisälsi myös runsaasti etanolia ja
ammoniumtypen osuus kokonaistypestä oli melko suuri (81 g/kg). Säilörehujen orgaanisen aineen
(OA) in vitro -sulavuudet
olivat 718 (N1), 711 (A1) ja 670 (N2) g/kg OA ja D-arvot
vastaavasti
664, 640 ja 623 g/kg KA.
Lehmät söivät puhdasta apilasäilörehua 1,3 kg KA/pv enemmän (P<0,01) kuin
samanaikaisesti niitettyä heinäkasvisäilörehua. Näiden rehujen seosta lehmät söivät lähes yhtä paljon
kuin puhdasta apilasäilörehua (11,2 (N1), 12,0 (A1), 10,7 (N2) ja 11,8 (A1N2) kg KA/pv). Apilarehua
syötettäessä lehmät saivat enemmän raakavalkuaista, ohutsuolesta imeytyvää valkuaista (P<0,001) ja
rehuyksikköjä (P<0,01) sekä vähemmän NDF-kuitua
(P<0,001) kuin samanaikaisesti niitettyä
heinäkasvirehua syötettäessä. A1-ruokinnan
orgaanisen aineen ja raakavalkuaisen sulavuudet olivat
hieman suuremmat (P<0,10) kuin N2-ruokinnan.
Seoksena syötettäessä apila- ja
heinäkasvirehuilla
oli yhdysvaikutusta vain rehuannoksen raakavalkuaisen sulavuudessa, sillä A1N2-ruokinnan
sulavuus
oli pienempi kuin A1- ja
N2-ruokintojen
keskimäärin (P<0,10). Rehuannoksen kuidun sulavuus oli
apilarehulla ruokittaessa numeerisesti pienempi kuin muissa ruokinnoissa. Myös myöhempi
rehunkorjuu heikensi (P<0,05) kuidun sulavuutta, vaikka ero heinäkasvirehujen korjuuajassa oli vain
neljä päivää.
Apilarehua syöneet lehmät lypsivät keskimäärin 1,5 kg/pv enemmän (P<0,05) kuin
samanaikaisesti tehtyä heinäkasvisäilörehua syöneet lehmät. Kasvilajeilla ei kuitenkaan ollut
yhdysvaikutusta maidontuotannossa, sillä seoksella ruokittujen lehmien maitotuotos oli 0,9 kg/pv
pienempi kuin puhdasta apilarehua syöneiden lehmien tuotos. Koska apilarehu hieman pienensi
maidon rasvapitoisuutta (P<0,10) verrattuna N2-rehuun,
ei energiakorjatussa maitotuotoksessa [29,2
(N1), 30,0 (A1), 29,1 (N2) ja 29,6 (A1N2)] ollut eroa. Ruokinta ei vaikuttanut maidon
valkuaispitoisuuteen, mutta runsaamman maitotuotoksen vuoksi apilaa syöneiden lehmien
valkuaistuotos oli suurempi (P<0,05) kuin samanaikaisesti niitettyä heinäkasvirehua syöneiden
lehmien valkuaistuotos. Apila lisäsi (P<0,01) maidon laktoosipitoisuutta verrattuna N2-rehuun.
Apila
lisäsi maidon ureapitoisuutta ja heikensi jonkin verran rehuvalkuaisen hyväksikäyttöä
maidontuotantoon samanaikaisesti niitettyyn heinäkasvirehuun verrattuna (P<0,001).
