Eri salaojitusmenetelmien vaikutus ravinteiden huuhtoutumiseen ja satoon

Författare

• Maija Paasonen-Kivekäs Sven Hallinin tutkimussäätiö, Simonkatu 12 A 11, 00100 Helsinki
• Laura Alakukku Maataloustieteiden laitos, PL 28, 00014 Helsingin yliopisto
• Harri Koivusalo Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos, vesitekniikka, Aalto-yliopisto, PL 15200, 00076 Aalto
• Merja Myllys MTT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 31600 Jokioinen
• Jyrki Nurminen Salaojayhdistys ry, Simonkatu 12 A 11, 00100 Helsinki
• Markku Puustinen Suomen ympäristökeskus, PL 140, 00251 Helsinki
• Mika Turunen Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos, vesitekniikka, Aalto-yliopisto, PL 15200, 00076 Aalto
• Lassi Warsta Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos, vesitekniikka, Aalto-yliopisto, PL 15200, 00076 Aalto
• Helena Äijö Salaojayhdistys ry, Simonkatu 12 A 11, 00100 Helsinki

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.75569

Nyckelord:

salaojitus, ojaväli, ympärysaine, ravinnehuuhtoumat, sato

Abstract

Pellon vesitalouden optimointi (PVO)-hankkeessa tavoitteena on tutkia salaojan ympärysaineen ja ojavälin vaikutuksia pellon kuivatustilaan, satoon, ravinnehuuhtoumiin ja maan ominaisuuksiin. Tutkimus aloitettiin Jokioisten Nummelan koekentällä keväällä 2007. Tutkimuksen ensimmäisen vaiheen loppuraportti julkaistiin vuonna 2009. Toinen vaihe (PVO2) käynnistettiin vuonna 2011 ja se kestää vuoden 2013 loppuun.
Koekentän pinta-ala on noin yhdeksän hehtaaria, ja se on salaojitettu vuonna 1954. Alueen kaltevuus on noin 1 % ja maa on kauttaaltaan aitosavea. Koekenttä on jaettu neljään alueeseen, joista kolme on alunperin ojitettu 16 metrin (A, B, C) ja yksi 32 metrin ojavälillä (D). Alue A uusintaojitettiin ja alue C täydennysojitettiin kesäkuussa 2008. Vertailualueiksi jätettiin alueet B ja D. Täydennysojitus tehtiin perinteellisesti käyttäen ympärysaineena soraa, lisäämällä vanhojen imuojien väliin uusi imuoja ja niihin sorasilmäkkeitä, jolloin ojaväliksi tuli kahdeksan metriä. Uusintaojituksessa ojaväli oli kuusi metriä, ja ympärysaineena käytettiin ohutta esipäällystettä. Lisäksi alue jankkuroitiin runsas vuosi uusintaojituksen jälkeen.
Koealueilta mitataan pintakerros- ja salaojavaluntaa 15 minuutin välein. Ravinne- ja kiintoainepitoisuudet määritetään virtaamapainotteisista kokoomanäytteistä. Lisäksi seurataan pohjavedenpinnan korkeutta, maan kosteutta sekä sadon määrää ja laatua. Mittauksia tehtiin noin vuoden ajan ennen uusia ojituksia alueiden välisen luonnollisen vaihtelun selvittämiseksi. Maan fysikaaliset ja kemialliset ominaisuudet määritettiin tutkimuksen alussa, ja vastaavat määritykset tehdään uudelleen tutkimuksen lopussa.
Mittaustulosten mukaan huomattava osa kuormituksesta tuli salaojavalunnan mukana. Harvaan ojitetulta alueelta salaojavaluntaa ja kuormitusta tuli odotetusti vähiten. Täydennysojitus lisäsi vuotuista salaojavaluntaa 77-135 % vanhaan 16 metrin ojavälin alueeseen verrattuna. Uusintaojituksen vaikutus salaojavaluntaan jäi osittain epäselväksi koealueen ominaisuuksista johtuen. Valunnan kasvu lisäsi ravinne- ja kiintoainehuuhtoumia täydennysojitetulta alueelta. Uusintaojituksessa typpihuuhtouma kasvoi selvästi ojitusta seuraavana vuonna salaojavesien suurista pitoisuuksista johtuen, mutta ajan myötä pitoisuudet alkoivat pienetä. Uusintaojitetulla ja jankkuroidulla alueella salaojaveden fosforipitoisuudet olivat pienemmät kuin muilla alueilla.
Sadon määrässä tai laadussa ei ollut havaittavissa selviä eroja täydennys- ja uusintaojitettujen alueiden ja vertailualueen B välillä. 32 metrin ojavälin alueen kuiva-ainesadot olivat 200-720 kg ha^-1 pienemmät kuin muilta alueilta keskimäärin. Myös sadon laatu oli heikompi.
Maan ominaisuudet ja topografia vaihtelevat yksittäisten koealueiden välillä, mikä ojitusten ohella aiheuttaa eroja kasvien kasvussa sekä veden virtauksissa ja ravinteiden kulkeutumisessa. Eri ojitusmenetelmien vaikutuksia arvioidaan jatkossa tarkemmin matemaattisia malleja ja tilastollisia menetelmiä käyttäen.