Säilörehun korjuuajan vaikutus nurmisatoon ja lypsylehmien väkirehutäydennykseen

Författare

• Auvo Sairanen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31A, 71750 Maaninka
• Elina Juutinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31A, 71750 Maaninka
• Maarit Hyrkäs Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31A, 71750 Maaninka
• Perttu Virkajärvi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Halolantie 31A, 71750 Maaninka
• Raija Suomela Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus, Tutkimusasemantie 15, 92400 Ruukki

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.75609

Nyckelord:

D-arvo, korjuuaika, raakavalkuainen, säilörehu, väkirehu

Abstract

Säilörehun korjuun ajoitus vaikuttaa merkittävästi sekä ensimmäisen että toisen sadon määrään ja laatuun. Nämä vaikutukset ovat käänteisiä. Niiton myöhästyttäminen kesäkuussa lisää ensimmäisen sadon määrää vähentäen samalla toisen sadon osuutta kesän kokonaissadosta. Vastaavasti myöhäistetyn ensimmäisen niiton heikompi sulavuus näkyy toisessa sadossa sulavuuden nousuna. Maatila käyttää molemmat sadot, joten niittojen summavaikutukset täytyy osata arvioida oikein. Lehmien maitotuotos voidaan pitää korkeana, jos väkirehutäydennys valitaan säilörehun laatuun nähden sopivaksi.
Säilörehun erilaisia korjuuaikoja tutkittiin kenttäkokeena MTT Maaningalla ja MTT Ruukissa vuosina 2009−2011. Vertailtavat käsittelyt olivat ensimmäisen niiton ajoituksessa A) aikainen (D-arvotavoite 690 g/kg ka), B) myöhäistetty (tavoite 650 g/kg ka), C) erittäin myöhäinen ensimmäinen niitto (tavoite 620 g/kg ka), sekä D) kolme niittoa kesää kohti (ensimmäisen niiton D-arvotavoite 690 g/kg ka). Toinen niitto tehtiin vaihtelevasti heinäkuun lopussa tai elokuussa käsittelystä, vuodesta ja paikkakunnasta riippuen. Koejäsenen D kolmas niitto tehtiin kasvukauden loppupuolella syyskuun lopussa tai lokakuun alussa.
Lypsylehmien ruokintakokeissa vertailtiin ensimmäisen sadon nurmisäilörehuja, joiden D-arvot olivat: koe 1) 692/654, koe 2) 635/618 ja koe 3) 718/670/621 g/kg ka. Väkirehun määrät olivat kokeissa välillä 9–15 kg/pv ja väkirehun valkuaispitoisuudet välillä 142–210 g/kg ka. Tuloksia laskettaessa kokeiden tulokset yhdistettiin.
Ensimmäisen niiton myöhästyttäminen lisäsi molemmilla paikkakunnilla sekä ensimmäisen sadon että kesän kokonaissadon määrää sekä kuiva-aineena että energiasatona mitattuna. Ensimmäisessä sadossa D-arvo aleni korjuuta myöhästytettäessä keskimäärin 4,7 g/kg ka/vrk (Maaninka) ja 6,3 g/kg ka/vrk (Ruukki).
Kolmen niiton strategia toimi Ruukissa paremmin kuin Maaningalla. Energiasatona mitattuna kolmen niiton menetelmällä saatiin Ruukissa yhtä suuri sato kuin erittäin myöhäisellä ensimmäisellä niitolla. Kokeessa havaitut erot paikkakuntien välillä korostavat lohko- ja sääolosuhteiden vaikutusta korjuustrategian valinnassa.
Ruokintakokeiden perusteella säilörehun matalaa D-arvoa ei voi kompensoida väkirehun raakavalkuaispitoisuuden nostolla. Väkirehun raakavalkuaispitoisuuden lisääntyessä maitotuotosvasteet olivat selvästi yleistä valkuaisvastetta heikompia silloin, kun rehun D-arvo oli alle 650 g/kg ka. Väkirehumäärää nostamalla matalaa D-arvoa voidaan kompensoida D620 tasolle saakka, jos lehmien keskituotostavoite on 9000 ekm kg/v. Alle D650 säilörehuilla väkirehuprosentti nousee korkeaksi, mikäli tavoitellaan selvästi yli 9000 kg ekm/v keskituotostasoja. Ruokinnan riskitekijöiden merkitys kasvaa, jos yritetään yhdistää korkea keskituotos matalan sulavuuden säilörehustrategiaan.
Kokeet suoritettiin osana MTT:n ja Maito-Savon Karjatilan kannattava peltoviljely (KARPE) –hanketta, jossa on tarkoitus tarkentaa tilakohtaisia säilörehun korjuuaikasuosituksia. Tässä tekstissä käsitellään korjuuajan vaikutusta nurmisatoon sekä säilörehun sulavuuden vaikutusta lypsylehmien väkirehu- ja valkuaistäydennykseen. Säilörehun korjuuajan talousoptimoinnin tulokset julkaistaan toisaalla tässä julkaisussa (Vauhkonen ym. 2012).