Säilörehun tuotantokustannusten hallinta

Författare

  • Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto, PL 251, 01301 Vantaa

Nyckelord:

säilörehu, tuotantokustannus, kannattavuus, lohkotietopankki

Abstract

Rehujen osuus maidontuotannon kustannuksista on noin kolmannes. Kotoisten rehujen osuus on 17 % eli laskennallisesti noin 8 senttiä litralta. Se, millä hinnalla nurmirehut pystytään tuottamaan tilalla ja paljonko rehujen tarvetta pystytään täyttämään kotoisilla rehuilla, vaikuttaa siten merkittävästi maitolitran tuotantokustannuksiin.
Nurmirehujen tuotantokustannuksiin vaikuttavat eniten satotaso ja kiinteät kustannukset. ProAgrian Lohkotietopankin tulokset osoittavat, että paras neljännes on onnistunut hyvän nurmisadon tuottamisessa ja kustannusten minimoimisessa, mutta haasteena on kustannuspaineisiin vastaaminen. Tulokset perustuvat kotoisten rehujen tuotantokustannuslaskelmiin noin 10 000 hehtaarilta ja 350 maitotilalta vuosilta 2004-2008.
Säilörehun satotasoissa ei ole tapahtunut merkittävää parannusta viiden viimeisen vuoden aikana. Sen sijaan erot eri tilojen välillä ovat suuret. Keskimääräinen säilörehusato oli 5 200 ry/ha vuonna 2008, kun se parhaimmalla neljänneksellä oli noin 6 400 ry/ha ja heikommalla neljänneksellä 4 000 ry/ha. Tuotantopanosten käytössä on jonkin verran eroja eri satoluokissa. Erityisesti lannoitus on selvästi suurempaa ja rikkakasvitorjunta yleisempää parhaimmassa neljänneksessä. Vaikka parhaimmalla neljänneksellä tuotantopanosten käyttö oli yleisempää, olivat niiden muuttuvat kustannukset kuitenkin 25 €/ha pienemmät kuin heikoimmassa neljänneksessä.
Keskimääräinen säilörehun tuotantokustannus oli 23 senttiä rehuyksiköltä vuonna 2008. Kustannukset kohosivat noin 3 senttiä vuoteen 2007 verrattuna. Suurimpana syynä tuotantokustannusten kasvamiseen olivat muut muuttuvat kustannuserät, joista polttoöljyn hinnan nousu oli merkittävin. Lannoituskustannusten nousuun vastattiin lannoitusta tarkentamalla ja valitsemalla edullisempia lannoitelajeja. Nurmen lannoitusmäärät vähenivät noin 10 % vuonna 2008 aiempiin vuosiin verrattuna. Karjanlannan osuus säilörehun lannoituksesta on kasvanut vuosien mittaan.
ProAgrian Lohkotietopankin vuoden 2008 tulosten mukaan kannattavuudeltaan paras neljännes tuotti säilörehuyksikön 17,2 sentillä, kun heikoimmassa neljänneksessä tuotantokustannus oli lähes kaksinkertainen, 33,3 snt/ry. Parhaimmat tilat pystyivät siten täyttämään vuosittaisen lehmäkohtaisen nurmirehutarpeen 470 euroa halvemmalla kuin heikoimmat.
Nurmirehujen tuotannossa suurin kustannuserä on kiinteät kustannukset. Erityisesti konekustannus on huomattava ja vastaa noin kolmannesta nurmirehujen tuotantokustannuksesta. Kannattavuudeltaan paras neljännes on pystynyt karsimaan kustannuksia kaikissa menoerissä. Lohkotietopankin tulosten mukaan parhaimmalla neljänneksellä konekustannus oli noin 290 €/ha kun se heikoimmassa neljänneksessä oli 470 €/ha. Säilörehun tuotannossa konekustannukset ovat noin 150 €/ha korkeammat viljantuotantoon verrattuna.

Nedladdningar

Nedladdningsdata är inte tillgängliga än.
Sektion
Artikkelit

Publicerad

2010-01-31