Lietelannan ja väkilannoitteiden levitystekniikan vaikutus ohrapellon N2O ja CH4 päästöihin

Författare

• Paula Perälä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Ympäristöntutkimus, Maaperä ja ympäristö, 31600 Jokioinen
• Petri Kapuinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Ympäristöntutkimus, Maaperä ja ympäristö, 31600 Jokioinen
• Martti Esala Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Ympäristöntutkimus, Maaperä ja ympäristö, 31600 Jokioinen
• Sanna Tyynelä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Maatalousteknologian tutkimus (Vakola), Vakolantie 55, 03400 Vihti
• Kristiina Regina ) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Ympäristöntutkimus, Maaperä ja ympäristö, 31600 Jokioinen

DOI: https://doi.org/10.33354/smst.76660

Nyckelord:

metaani, dityppioksidi, lietelanta, väkilannoite, levitystekniikka

Abstract

Metaani ja dityppioksidi, joita maatalous tuottaa mm. lannasta ja maaperästä, ovat kasvihuonekaasuina osallisena ilmaston lämpenemiseen. Pääasiassa maatalouden tuottama ammoniakki on happamoittava yhdiste, joka aiheuttaa myös epäsuoria kasvihuonekaasupäästöjä. Maailmalla laajalti tutkituista ammoniakin ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiskeinoista on vähän tietoa Suomen olosuhteissa, vaikka lannan ja väkilannoitteen levitystekniikoilla on todettu olevan vaikutusta kasvihuonekaasupäästöihin.
Lietelannan ja väkilannoitteen levitystekniikan vaikutusta ohrapellon (Inari) satoon ja sen laatuunsekä dityppioksidi- ja metaanipäästöihin tutkittiin Vihdissä vuonna 2001 hiesusavella. Koemuoto oli satunnaistettu lohkokoe 5 käsittelyllä, väkilannoitetyppiportailla ja 4 kerranteella, josta mitattiin maankosteus gravimetrisesti ja mineraalitypen pitoisuudet sekä metaanin ja dityppioksidin päästöt suljetulla kammiomenetelmällä 4 käsittelystä ja 3 kerranteesta viiden kuukauden ajan. Viiden kuukauden mittausjaksolla suurimmat kumulatiiviset N2O-päästöt, 1100±293 g ha^-1, tuotti levitystekniikka, jossa koko lannoitus annettiin lietelantana sijoittamalla kylvön yhteydessä (Sinj). N₂Opäästöt olivat paljon pienemmät (660±122 g ha^-1), kun lannoitus annettiin sijoituslannoituksena sekä lietelantana että väkilannoitteena yhtä aikaa kylvön yhteydessä (Sinj+ F) pelkän lietelannoituksen sijaan. Jaetun lannoituksen (liete letkulevityksenä pintaan, multaus tunnin kuluttua levityksestä ja väkilannoitus kylvön yhteydessä, Sinc + F) N₂O-päästöt olivat 400±64 g ha^-1 ja kylvön yhteydessä pelkällä väkilannoitteella lannoitetun (Fplac) N₂O-päästöt 290±47 g ha^-1. Vaikutukset metaanipäästöihin eivät olleet selkeästi havaittavissa, sillä käsittelyiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. N₂O-päästöt keskittyivät lannoituksen jälkeisiin kahteen viikkoon ja kuukauden kuluessa sattuneiden runsaiden sateiden jälkeisiin päiviin. Kasvuston käytettyä lähes kaiken annetun typen kuukauden kuluessa päästöt olivat suhteellisen pienet.
Lietelannan sijoittamisen on todettu vähentävän tehokkaasti ammoniakkiemissiota mutta voivan lisätä dityppioksidipäästöjä denitrifikaatiolle suotuisissa olosuhteissa (sijoitettu lannoite suuressa kosteudessa). Letkulevityksen mahdollinen suuri ammoniakkitappio voi puolestaan pienentää dityppioksidipäästöjä. Levitystekniikoiden kehittäminen ravinteet tehokkaasti kasvien käyttöön saattaviksi ja ammoniakki- sekä dityppioksidipäästöt minivoiviksi olisi tarpeen.
Nykyisten kasvihuonekaasuinventaarioiden päästökertoimet eivät ota huomioon levitystapaa tai lannoitetta, vaikka tuloksemme viittaavat eri lannoille, lannoitteille ja levitysmenetelmille erilaisten päästökertoimien määritystarpeeseen. Niiden avulla päästöjä vähentävien menetelmien käyttö näkyisi myös kasvihuonekaasuinventaariossa.