Apilamätä, Fusarium-punahomeet ja juurilaho puna-apilan hävittäjinä

Författare

  • Tapani Yli-Mattila Turun yliopisto, Biologian laitos, Kasvifysiologia ja molekyylibiologia, 20014 Turku
  • Galina Kalko Yleisvenäläinen Kasvinsuojeluinstituutti, 196608 Pietari, Venäjä
  • Asko Hannukkala MTT Kasvintuotannon tutkimus/Kasvinsuojelu, 31600 Jokioinen
  • Sari Paavanen-Huhtala Turun yliopisto, Biologian laitos, Kasvifysiologia ja molekyylibiologia, 20014 Turku
  • Kaija Hakala MTT Kasvintuotannon tutkimus/Kasvinviljely, 31600 Jokioinen

Nyckelord:

DNA, luomu, Sclerotinia trifoliorum, biologinen torjunta

Abstract

Apilamätä (Sclerotinia trifoliorum) on ehkä tärkein satotappioiden aiheuttaja punaja
valkoapilalla Euroopan ja PohjoisAmerikan
pohjoisosissa. Lisäksi monet yleiset maasienet,
kuten Fusarium-lajit
eli punahomeet, voivat punaapilalle
epäsuotuisissa oloissa aiheuttaa
juurilahoa.
Suomessa apilan juurilahoa ja apilamätää on tutkittu niittonurmissa laajemmin viimeksi 1960luvulla.
Muissa Pohjoismaissa apilamätäkantojen sukulaisuussuhteita muihin Sclerotinia-suvun
lajeihin on tutkittu Norjassa 1990luvulla,
kun taas Ruotsissa on 2000luvulla
tutkittu
Fusarium-punahomeiden
aiheuttamaa juurilahoa luomupunaapilassa.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää luomuapilapeltojen juurisienikoostumusta
verrattuna tavanomaiseen viljelyyn. Lisäksi tutkimme viljasta eristettyjen Fusarium- ja
apilamätäkantojen patogeenisuutta puna-apilalla
laboratoriokokeissa sekä biologisten
torjuntamenetelmien käyttöä apilamätää vastaan.
Apilamädän rihmastopahkat säilyvät vuosikausia elossa maaperässä. Niinpä apilamätäisessä
pellossa on monen vuoden ajan suuri tautiriski. Apilanviljellyn romahtamisesta viimeisen 40
vuoden aikana on seurannut se, että apilamätä on hävinnyt laajoilta alueilta varsinkin Etelä- ja
Länsi-Suomesta.
Pohjoisilla alueilla, esim. Kainuussa apilamätä on yhä vieläkin yleinen.
Toisin kuin apilamätä, Fusarium-punahomeet
voivat elää lahottajina maaperässä tai muissa
isäntäkasveissa, kun puna-apilaa
ei ole pellossa, joten ne ovat vähemmän riippuvaisia puna-apilasta.
Erilaisten taudinaiheuttajien lajistoa analysoitiin Jokioisissa siirtymävaiheen
luomupellolla, Juvalla luomupellolla sekä kahdella tavanomaisesti viljellyllä apilapellolla
Marttilassa. Gliocladium-,
Trichoderma- ja
Rhizoctonia-isolaatteja
löytyi enemmän vanhoista
kuin nuorista luomuapilapelloista, kun taas nuoremmista pelloista löytyi enemmän
Cylindrocarpon-isolaatteja.
Tavanomaisesti viljellyillä pelloilla oli runsaammin Fusarium
avenaceum-ja
F. culmorum punahomeita
ilmeisesti seurauksena apilaa edeltäneestä
viljanviljelystä. Kuitenkin vain yksi tutkituista 14 punahomeisolaatista aiheutti tautioireita
puna-apilan
siementaimilla. Useiden punahomeja
apilamätäkantojen tunnistus varmistettiin
ja F. avenaceum-punahomeen
isolaattien sukulaisuussuhteita tutkittiin DNAanalyyseillä.
Vuosina 20032004
tekemässämme tutkimuksessa apilamätää tavattiin vain Pohjois-
Itä-ja
Kaakkois-Suomessa,
vaikka se 1960luvulla
oli yleinen kaikkialla Suomessa. Aggressiivisin
apilamätäkanta löytyi Lapista. Apilalajikkeiden välillä oli eroja apilamätäherkkyydessä.
Bjursele -lajiketta
on aiemmin pidetty kestävimpänä puna-apilalajikkeena
apilamätää vastaan.
Laboratoriokokeissa Bjursele ja siitä polveutuva Betty olivatkin Jokioinen- ja
Ilte-lajikkeita
kestävämpiä. Yksi tutkituista biopreparaateista, venäläinen ”Alirin”, osoittautui jonkin verran
tehokkaaksi apilamätää vastaan laboratoriokokeissa. Tulos oli vaatimaton parin viikon viive
apilamädän tuhossa, mutta se antaa viitteitä siitä, että biopreparaateilla saattaa olla tehoa
apilamätää vastaan myös kenttäoloissa, jos tehokas preparaatti onnistutaan löytämään.

Nedladdningar

Nedladdningsdata är inte tillgängliga än.
Sektion
Artikkelit

Publicerad

2006-01-31