Puna-apilasäilörehun vaikutus lypsylehmien ravintoaineiden saantiin

Författare

  • Aila Vanhatalo
  • Kaisa Kuoppala
  • Seppo Ahvenjärvi
  • Marketta Rinne MTT Eläinravitsemus, 31600 Jokioinen

Nyckelord:

lypsylehmä, säilörehu, puna-apila, mikrobivalkuainen, aminohappo

Abstract

Typensidontakykynsä vuoksi puna-apila on tärkeä säilörehun raaka-aine erityisesti luomumaidontuotannossa. Puna-apilapitoisen säilörehun tuotantovaikutuksesta heinäsäilörehuun verrattuna on olemassa aikaisempaa tutkimustietoa. Puna-apilan vaikutusmekanismeja selvittäviä fysiologisia tutkimuksia on kuitenkin tehty verrattain vähän. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kasvilajin (heinäkasvi vs. puna-apila) ja kasvuasteen (aikainen vs. myöhäinen korjuu) vaikutusta lypsylehmien tuotosvasteisiin, pötsikäymiseen ja ravintoaineiden virtaukseen pötsistä sekä veriparametreihin.
Vaikka käytännön ruokinnassa käytetään yleensä puna-apilan ja heinäkasvin seoksia, tässä kokeessa säilörehut tehtiin puhtaista apilakasvustoista, jotta voitaisiin selvittää juuri puna-apilan vaikutuksia ruokinnassa. Säilörehut tehtiin ensimmäisestä sadosta kahdessa eri kehitysvaiheessa olevasta timotei-nurminata- ja puna-apilakasvustosta. Timotei-nurminatasäilörehut korjattiin 17.6. (aikainen kasvuaste, Ha) ja 26.6. (myöhäinen kasvuaste, Hm) ja puna-apilasäilörehut 2.7. (aikainen, Aa) ja 16.7. (myöhäinen, Am). Säilörehuja syötettiin pötsifistelöidyille lypsylehmille 5 x 5 latinalaisen neliön mukaisessa fysiologisessa kokeessa. Viidentenä ruokintana oli Hm:n ja Aa:n 1:1 seos. Väkirehua kaikki lehmät saivat 9 kg päivässä. Koesäilörehujen pässeillä mitatut sulavan orgaanisen aineen pitoisuudet olivat 714 (Ha), 673 (Hm), 678 (Aa), ja 610 (Am) g/kg kuiva-ainetta.
Heinäkasvirehuista poiketen lehmät söivät puhtaasta puna-apilasta tehtyä aikaisin korjattua säilörehua vähemmän kuin myöhemmin korjattua apilarehua. Eniten lehmät söivät Hm- ja Aa-rehujen seosta. Syöntieroista huolimatta lehmien maitotuotoksissa ei ollut merkitseviä eroja. Apilaruokinnat pienensivät kuitenkin selvästi maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksia, ja nostivat maidon ureapitoisuuksia. Rasvapitoisuuden pieneneminen apilaruokinnoilla oli yhteydessä heinäkasviruokintoja pienempään voihapon osuuteen pötsissä muodostuvista haihtuvista rasvahapoista. Pötsistä virtaavan ei-ammoniakki- ja aminotypen määrä oli suurempi apila- kuin heinäkasviruokinnoilla johtuen lähinnä rehuperäisen typen suuremmasta virtauksesta. Myös välttämättömien aminohappojen ja urean pitoisuudet valtimoveren plasmassa olivat suurempia apila- kuin heinäkasviruokinnoilla.
Kokeen tulokset viittaavat siihen, että nurmen kasvuasteen vaikutus säilörehun syöntiin ja ravintoaineiden saantiin apilalla ja heinäkasveilla ei ole samanlainen. Apilan kasvuasteen vaikutuksista lehmien tuotosvasteisiin tarvitaan lisätutkimuksia.
Puna-apilan käyttö ruokinnassa lisää lypsylehmien aminohappojen saantia heinäkasviruokintoihin verrattuna. Puhdasta puna-apilaa käytettäessä rehuannoksen raakavalkuaispitoisuus voi kuitenkin nousta tarpeettoman suureksi, jolloin rehuvalkuaisen hyväksikäyttö väistämättä huononee.

Nedladdningar

Nedladdningsdata är inte tillgängliga än.
Sektion
Artikkelit

Publicerad

2006-01-31