Erityyppiset maaseudut nuorten kotipaikkoina – vertaileva näkökulma
Abstract
Suomalainen maaseutu elää, taas, murrosten kourissa. Sen lisäksi, että jo 60-luvulta asti tuttu
syrjäseutujen tyhjeneminen vielä paikoin jatkuu, pienteollisuus, palveluelinkeinot yms.
korvaavat perinteistä maaseutumaista elinkeinovalikoimaa yhä enemmän elinvoimaisemmalla
maaseudulla. Lisäksi suurten kaupunkien ympärille virkoaa ns. pendelöintimaaseutua. Täten
ei ole mielekästä puhua vain yhden tyyppisesestä maaseudusta nuorten kotiseutuna. Maan
sisäistä vertailua maaseudusta nuorten kasvuynpäristönä ei ole aiemmin Suomessa tehty.
Omassa tutkimuksessani (Lähteenmaa 2006, 2007) pyrin tekemään tällaista vertailua, tosin
kavlitatiivsiella aineistolla ja eräänlaislla ” tapaustutkimuksilla” .
Olen jakanut maaseudun karkeasti kolmeen tyyppin: elinvoimainen, kituva ja kasvava
maaseutu. Näiltä kolmelta erityyppiseltä maaseudulta olen kerännyt essee-kirjoituksia 13-16-
vuotiaalta; kotiseututuntumuksia ja – ajatuksia sekä poismuutto- vs. jäämishaluja
haarukoiden. Tulkintakehikkonani on rakentamani kahden akselin malli: siinä sekä kotipaikan
(oletettu) tulevaisuus että oletettu mennisyys ovat ikään kuin ”muuttujia”, jotka voivat saada
eri ”arvoja” – abstraktissa, ei kvantitatiivsiessa mielessä. Oletukseni mukaan, erityyppisten
maaseutujen nuoret asukkaat sijoittuvat tulevaisuus- ja menneisyysvisioineen akseliston eri
”kohtiin”.
Ensimmäinen ”akseli” on ” suhde kotipaikan menneisyyteen” , toinen taas ”suhde kotipaikan
oletetttun tulevaisuuteen”. Esseistä piirtyvän kuvan mukaan näyttää siltä, että elivoimaisella
maaseudulla sekä suhde kotipaikan (oletettuun) menneisyyteen – siis paikallistraditioihin,
kunnan taannoisiin suurmiehiin (ja – naisiin) jne. - on elävä, ja jopa paikkalisylpeyden lähde.
Suhde kunnan oletettuun tulevaisuuteen on – faktoihin nähden – jopa ”ylioptimistinen”:
kotipaikan oletetaan mm. kasvavan tulevaisuudessakin vauhdilla, joka ei tilastojen yms.
valossa ole täysin realistinen.
Ns. pendelöintimaaseudulla suhde kotipaikan oletettuun tulevaisuuteen on niinikään
optimistinen – mikä vastannee realiteetteja, ainakin luvassa olevan kasvun osalta. Mutta
suhde kotipaikan menneisyyteenkin on vahva, vaikka monet nuoret ovat 1. polven
paikkakuntalaisia. ”Kotiseutuhenkeä” löytyy silti paljon. Tämä viittaa siihen, että optimistiset
tulevaisuduenvisiot ruokkivat myönteistä menneisyyssuhdetta. Kitvulla, tyhjenevällä
maaseudulla molemmat nämä suhteet ovat varsin kielteisiä. Vaikka kotipaikalla onkin
menneisyyttä, siitä ei puhuta. Yleinen tulevaisuuspessimismi heittää varjonsa myös
menneisyyssuhteeseen: nuoret katsovat, että paikakkunassa ei ole juuri mitään, mistä voisi
olla. Ainoastaan mielikuva kotipaikan luonnon kauneudesta ja puhtaudesta ja oman elinympäristön
ylivertaisuudesta kaupunkiin nähden tässä suhteessa yhdistää kaikentyyppisillä maaseuduilla
asuvia nuoria. Näin ollen ei voida puhua yhdentyyppisesetä nuoruudesta suomalaisella
maaseudulla, eikä vain yhdestä ”maaseutunuorten kotipaikka-identiteetistä.”
