Lihasian yksi- ja kolmivaiheruokinnan vaikutus tuotantotuloksiin ja taloudellisuuteen
Nyckelord:
sika, ruokinta, lihaprosenttiAbstract
Sianlihantuotannon ympäristövaikutuksista merkittävimpiä ovat typpi- ja fosforipäästöt. Proteiinityppi ja fosfori ovat tärkeitä ravintoaineita sioille, mutta valkuais- ja kivennäisruokinnan epätarkkuus voi lisätä tuotannon ympäristökuormitusta. Lihasiat tuottavat sikatalouden typpi- ja fosforipäästöistä 60–70%, joten lihasian ruokinnalla on suuri vaikutus sikataloudesta aiheutuviin päästöihin. Mahdollisimman tarkka ruokinnansuunnittelu on avainasemassa ympäristövaikutusten minimoinnin näkökulmasta. Sian kasvaessa muuttuva ruokinta, vaiheruokinta, nähdään oleellisena keinona vähentää päästöjä, mutta myös parantaa tuotannon tehokkuutta ja kannattavuutta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko yksi- ja kolmivaiheruokintojen välillä eroa sikojen kasvussa, rehunmuuntosuhteessa ja lihakkuudessa, ja kumpi ruokintatapa siten on taloudellisempi. Tutkimusta varten suoritettiin käytännön ruokintakoe, jossa 504 risteytyslihasikaa kasvatettiin välitysporsaasta teuraspainoon. 1-vaiheruokinnan siat saivat samaa rehuseosta koko kasvatusajan. 3-vaiheruokinnan sikojen ruokinnan vaihto alkukasvatusrehulta keskivaiheen rehulle tehtiin kasvatusviikolla 4, ja vaihto loppukasvatusrehulle kasvatusviikolla 8. Kasvu- ja teurastulokset analysoitiin regressio- ja varianssianalyysilla. Tutkimuksessa havaittiin, että yksi- ja kolmivaiheruokintojen välillä ei juurikaan ollut eroja päiväkasvussa (1187 g vs. 1195 g) ja energiankäytössä lisäkasvukiloa kohti (22,2 MJ vs. 21,7 MJ). Kolmivaiheruokinnan sikojen lihaprosentin ja teuraspainon hajonnat olivat suurempia. Tutkimuksessa myös todettiin, että kolmivaiheruokinnan sikoja ei ehkä ole kannattavaa kasvattaa aivan teurastamon kärkipainovälin ylärajalle saakka. Tutkimuksen mukaan hieman matalammasta lihaprosentista huolimatta kolmivaiheruokinta vaikutti tulevan edullisemmaksi kuin yksivaiheruokinta.
