Mitä annettavaa toimijaverkostoteorialla on riippuvuuksien tutkimiselle?
Omaelämäkerrat latourlaisen analyysin koetinkivenä
Avainsanat:
alkoholismi, Latour, omaelämäkerrat, riippuvuus, toimijaverkostoteoriaAbstrakti
Addiktion ehkäisyssä ja hoidossa ei ole kyse riippuvuuksista vapautumisesta vaan toistopakkoa synnyttävien toimijaverkostojen tunnistamisesta ja niiden korvaamisesta toimintaa avoimemmaksi avaavilla riippuvuuksilla. Artikkelissa tarkastellaan alkoholiriippuvuutta kuvaavia omaelämäkertoja latourlaista menetelmää soveltaen ja arvioiden. Riippuvuutta lähestytään ainutkertaisena toimintana kiinnittämällä huomiota siihen, millaiset materiaaliset ja inhimilliset toiminnan välitykset, kokoonpanot ja käännösketjut tuottavat pakonomaista riippuvuutta ja millaiset puolestaan lopettavat sen ja vahvistavat kiinnittymistä tasapainoiseen elämään. Omaelämäkerrat soveltuvat toimijaverkostoanalyysiin, sillä lajityyppinä ne rohkaisevat toimijoita kuvaamaan, millaiset ainutkertaiset ja konkreettiset olosuhteet, tapahtumaympäristöt, tapahtumien seuraannot ja vuorovaikutusprosessit ovat viitoittaneet ja muuttaneet heidän elämäänsä. Artikkelissa koetellaan, mitä annettavaa latourlaisella lähestymistavalla on omaelämäkerta-aineiston ja riippuvuuksien analyysille ja millaisia ongelmakohtia tähän sisältyy. Siinä ehdotetaan, että omaelämäkertojen latourlaisessa analyysissa jokainen tapahtumajakso otetaan erikseen seikkaperäiseen tarkasteluun ja kysytään, millaisiin liitoksiin riippuvuus kulloinkin yhdistyy ja millaisista se irrottautuu. Analyysissa seurataan, kuinka riippuvuus kiertää sekvenssistä toiseen moniaineksisena elementtien kollektiivina, joka toimijaverkostona joko ruokkii riippuvuutta tai heikentää sitä. Olennaista on pitää analyysi ”litteänä” ja välttää hierarkkisia jakoja mikron ja makron tai toiminnan ja rakenteen välillä. Tällöin koko kertomuksen kaarta kuvaavia juonirakenteita ja kertojan arviointeja tapahtumien kulusta tarkastellaan konkreettisille tapahtumajaksoille alisteisina välittäjinä. Jos analyysi abstrahoidaan juonen tasolle, kasvavat emotionaaliset, sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät turhan vahvoiksi ja itsenäisiksi voimiksi, eikä niitä tutkita enää toimijoina, jotka saavat toimintaa välittävän voimansa yhdistymällä ainutlaatuisesti materiaalisiin ja ruumiillisiin tekijöihin. Samalla analyysin kohdentaminen konkreettisissa tapahtumajaksoissa rakentuviin toimijaverkostoihin ja niiden kiertoon tapahtumajaksosta toiseen ehkäisee riippuvuuden yksipuolista selittämistä yhdellä tai muutamalla syytekijällä, kuten kulttuurisilla merkitysrakenteilla, perinnöllisillä tekijöillä, neurobiologisilla syillä tai persoonallisuushäiriöillä.
