Oulunsalon Varjakan sahamiljöö moninaisten toimijoiden kulttuuriperintökohteena
Avainsanat:
saha, perinnöllistyminen, teollisuusperintö, kohdebiografiaAbstrakti
Vanhat teollisuusympäristöt ovat viime vuosina saaneet osakseen huomiota, kun niitä on purettu, muutettu asuinalueiksi ja virkistyskäyttöön mutta myös käytetty sellaisenaan esimerkiksi urbaanin löytöretkeilyn ja taiteellisten projektien näyttämöinä. Artikkelissamme käsittelemme teollisuuskohteeseen liittyviä paikan muuttuvia merkityksiä käyttäen esimerkkinä Varjakan saha-aluetta Oulunsalossa. Muun muassa materiaalista kulttuuria, historiallisia lähteitä ja muistitietoaineistoa hyödyntäen pystymme tarkastelemaan Varjakan elinkaarta tehtaiden toiminnan ajalta aina nykypäivään ja tulevaan käyttöön asti. Aineistomme pohjaa Varjakassa tehtyihin koekaivauksiin, kartoitukseen, muistitiedon keruuseen sekä Varjakan materiaalin arkistotutkimukseen. Artikkelissamme nostamme esiin kysymyksiä sahaympäristöjen ja -yhteisöjen rakennettujen tilojen tulevaisuudesta sekä suojeltuina tiloina, erilaisten toimintojen näyttämöinä, paikallisten identiteetin osana että arkeologisina kohteina. Varjakan sahan kautta otamme kantaa siihen, kuinka hylätyt teollisuuskohteet saavat perinnöllistymisen kautta uusia merkityksiä ja käyttötarkoituksia, ja millainen on eri toimijoiden rooli tässä prosessissa.
Julkaistu
Viittaaminen
Copyright (c) 2021 Tiina Äikäs
Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä.