Kuivatun viljan varastoinnin maa

Riihikuivauksen merkitys viljan varmuusvarastoinnille Ruotsin valtakunnassa 1700-luvun puolivälissä

Kirjoittajat

• Sampsa Hatakka Helsingin yliopisto https://orcid.org/0000-0002-0571-3259

DOI: https://doi.org/10.33355/tw.84895

Avainsanat:

varastointi, Ruotsi, 1700-luku, riihet, riihikuivaus, armeija

Abstrakti

Tuoreen ja kostean viljan varastoiminen on aina ollut haasteellista, sillä se pilaantuu helposti. Jos nykyäänkin viljaa halutaan varastoida pitkäaikaisesti, viljan kosteus pitää saada riittävän alhaiseksi. Kuivauksen tarve riippui siitä, kuinka kuivaa vilja on korjattaessa ja miten kuivaksi se voitiin saada pelkästään ulkokuivauksella. Pohjoisissa olosuhteissa ulkokuivaus on haasteellista, minkä vuoksi Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä vilja on pyritty kuivaamaan keinotekoisesti riihien avulla jo vuosisatojen ajan. Riihet olivat rakenteeltaan yksinkertaisia hirsirakennuksia, joiden sisällä oli uuni ja parret. Riihen lämmittäminen vaati paljon polttopuuta ja käyttäjiltään taitoa, mitkä tekijät osaltaan rajoittivat tekniikan leviämistä. Vaikka riihikuivauksen tekniikka on ollut pitkään tunnettu, sen laajempaa merkitystä ei tästä huolimatta ole tutkimuksissa juuri käsitelty.

Tässä artikkelissa riihikuivausta tarkastellaan kuivatun viljan ja sen varastoinnin näkökulmasta. Ruotsin valtakunnassa kuivattua viljaa hankittiin suuret määrät kruununmakasiineihin, joihin tarvittiin varmuusvarastoja sekä sotien että katojen varalle. Tutkimuksen on selvitetty, miksi varastoon hankittiin nimenomaan riihikuivattua viljaa ja miten paljon sitä määrällisesti oli makasiineissa. Tutkimusajanjaksona on hattujen sodan ja Pommerin sodan välinen rauhan aika (1743–1757). Maantieteellisesti tutkimus kattaa Pommeria lukuun ottamatta koko Ruotsin valtakunnan eli nykyiset Suomen ja Ruotsin alueet.

Tutkimuksesta käy ilmi, että suurin osa Ruotsin valtakunnan kruununmakasiineissa olleesta viljasta oli tutkimusajanjaksolla riihikuivattua. Selvimmin tämä näkyi Suomen makasiineissa, joissa oli vain riihikuivattua ruista lukuun ottamatta Ruotsista vuonna 1750 tuotua viljaa. Vaikeudet tämän tuontiviljan varastoimisessa ja hyödyntämisessä osoittavat sen, miten tottumattomia Suomessa oltiin kuivaamattomaan viljan käyttöön. Myös Ruotsin puolella valtakuntaa keskeisimmissä varastoissa, Tukholmassa ja Karlskronassa, pääosa viljasta oli riihikuivattua. Koska Ruotsissa riihikuivausta ei juuri harjoitettu, vilja piti hankkia varastoihin muualta. Riihikuivattua viljaa saatiin Suomesta sekä veroina että ostoina. Erityisesti Pohjanmaalta tuotua laadukasta Vaasan ruista arvostettiin Ruotsissa. Suurin osa Tukholman makasiineihin tuodusta riihikuivatusta viljasta oli kuitenkin peräisin ilmeisesti Baltiasta. Kuivatun viljan varmuusvarastoinnille oli Ruotsin valtakunnassa 1700-luvulla tarvetta, sillä valtakunta oli riippuvainen viljan tuonnista. Usein toistuneet kadot ja sodankäynnin tarpeet edellyttivät, että varastoissa oli jatkuvasti viljaa pahimman varalle.