Kuoleman meditaatioita Muinaisen Bardin sydämessä: William Blaken The Book of Urizen -runoelman niin kutsuttu gnôsis

Kirjoittajat

• Jarkko Pylväs Helsingin yliopisto

Abstrakti

William Blaken ”Helvetin Raamattu” -trilogian ensimmäisen osa on The Book of Urizen -runoelma, jonka keskushahmona hallitsee synkeänpateettinen Urizen, ”Valon Prinssi”. Urizenin hahmoon Blake on ammentanut vaikutteita hindulaisen Veda-kirjallisuuden Brahmasta ja Vanhan testamentin kiivaasta ja mustasukkaisesta Jumalasta, mutta myös antiikin gnostilaisuuden Jaldabaothista, ”tämän maailman prinssistä ja herrasta”, joka ofilaisen ja setiläisen gnostilaisuuden mytologiassa on todellisen (transsendenttisen) Jumalan irvikuva ja joka loi vääristyneen (näkyväisen, materiaalisen) maailmankaikkeuden vääristä aineksista (materiasta, illuusiosta). Blaken epiikan kuvituksissa esitetty Urizenin fyysinen ulkomuoto on selvästi saanut vaikutteita heprealaisen Raamatun antropomorfisista jumaluuskuvauksista. Tämän vanhatestamentillisen hahmon tulkinta William Blakella on leimallisen gnostilainen: hänen hahmonsa ei ole laupias vaan ”Väärä jumala”, sorron ja kauhun entiteetti, joka säälimättömästi tyrannisoi ja sortaa koko maailmaa. Eklektinen Blake näyttää mutkattomasti ammentaneen aineksia kosmologiaansa kaikista näistä viidestä hengellisestä traditiosta: juutalaisuudesta, kristinuskosta, gnostilaisuudesta, uusplatonismista, hindulaisuudesta. Damon (1958) on nähnyt yhtymäkohtia myös Blaken kosmologian ja buddhalaisuuden välillä. Itse olen nähnyt yhtymäkohtia edelleen myös Blaken epiikan ja zarathustralaisen mytologian välillä.

William Blaken runotuotannossa gnostilaisella protestilla Urizenin “järkeä” vastaan on esteettinen ja filosofinen merkitys, mutta myös poliittinen ja yhteiskuntakriittinen sanoma. Tässä kontekstissa näemme jälleen kerran Blaken painottavan oppia dualismin näennäisyydestä: 1700-luvun valistuksen filosofit ja perinteisesti niiden aatteellisena vastapoolina pidetty 1700–1800-lukujen Iso-Britanniassa anglikaaniseen valtiokirkkoon sitoutunut konservatiivinen valtaeliitti olivat Blaken näkemyksessä vain näennäisesti toistensa antiteesejä, koska nämä molemmat olivat sotaisalla kiihkolla sitoutuneet sovinnaiseen moraalieetokseen—siksi Blake samastaakin epiikassaan nämä molemmat enemmän tai vähemmän selvästi Urizen-demiurgiin. Pasifistinen Blake kapinoi Urizenin hahmoon personoimaansa puritaanista seksuaalikielteisyyttä vastaan, koska hän uskoi seksuaalikielteisyyden hegemoniseen vallanhimoon yhdistyneenä aiheuttavan sosiaalisen vääristymän, joka ilmenee Euroopassa ja koko maailmassa väkivaltaisuuksina ja sotina.

Traditionaalisen kristinuskon virallisen suuntauksen ja 1700-luvun (rousseaulaisen) valistuksen ”yhtäläistä esteettistä kalseutta” vastaan kapinoi tunnetusti sittemmin myös Friedrich Nietzsche, jonka filosofia muistuttaa useammassa kuin vain yhdessä suhteessa Blaken aatteita. Muita Blaken ja Nietzschen aatteellisia yhtymäkohtia seksuaalisuuden ylistyksen teeman ohella ovat mm. myytti tahdon ylivertaisuudesta suhteessa järkeen, ”Jumalan kuolema” -teema ja tietty (häilyväinen?) ”gnostilaisuus”.