Korona ja kuolemattomuuden harhan murtuminen

Kirjoittajat

• Noora Kotilainen Maanpuolustuskorkeakoulu
• Anu A. Harju Helsingin yliopisto

Avainsanat:

koronaviruskriisi, pandemia, kuolema, kuolevaisuus, hauraus, COVID-19-tauti, media

Abstrakti

Koronaviruspandemian myötä kuolema on tehnyt paluun elävien joukkoon. Tässä katsausartikkelissa pohdimme, kuinka paraikaa keskuudessamme oleva tartuntatautipandemia on pakottanut meidät ajattelemaan ikiaikaista mysteeriä, kuolemaa. Lähtökohtanamme on, että pandemia on, paitsi yllättänyt meidät, myös tehnyt vaikeaksi kieltää marginaaliin työnnettyä kuolevaisuuttamme, haavoittuvaisuuttamme taudin edessä. Tuhoisa tartuntatauti on tuonut pintaan modernin lääketieteen, hyvinvoinnin ja filosofian häivyttämää ikiaikaista kuolemanpelkoa. Suhteemme kuolemaan ja omaan haurauteemme on muuttunut, poikkeustilan ja akuutin massamittakaavaisen kuolemanvaaran koskettaessa meitä turvassa elämään tottuneita. Pohjoisella pallonpuoliskolla jylläävä tartuntatauti on murtanut moderneja, kuolemaa arjestamme etäyttäviä ja häivyttäviä käytäntöjä. Tauti on tuonut kuoleman konkreettisesti läsnäolevaksi kuolemiseen liittyvien makaaberien merkkien, kuten väliaikaisten konttiruumishuoneiden, täyttyvien krematorioiden ja hoivakotikuolemien esiin tulemisen kautta. Tarkastelemme, miten koronaepidemiaa on kuoleman näkökulmasta julkisuudessa käsitelty, ja havainnoimme kuoleman ja sairauden medioitumista. Pohdimme myös koronaviruspandemian myötä tapahtuneita muutoksia kuoleman ja kärsimyksen esittämisen medialogiikassa. Nostamme esiin koronaviruspandemian ajankohtaiseksi tekemää tautien ja kuoleman poliittisuutta, sekä niihin liittyvää yhteiskunnallista ja globaalia epätasa-arvoa. Taudit ja ennenaikainen kuolema ovat aina koskettaneet kovemmin sosioekonomisesti heikompia ja yhteiskunnallisesti marginalisoituja ryhmiä, ja niin näyttää olevan myös koronaviruksen suhteen. Ihmisolentojen kehojen lisäksi taudit aiheuttavat pelosta kumpuavia reaktioita valtiollisissa toimijoissa ja poliittisissa järjestelmissä. Tarkastelemme, millä tavoin COVID-19-tautia on merkityksellistetty ja metaforisoitu paitsi kuolemanpelon hallitsemiseksi, myös kuoleman vaaran mielikuvien rajaamiseksi. Viruspandemian metaforisoiminen valtioiden välisiksi taisteluiksi ja sodaksi on tyypillistä ja paljastavaa, mutta luo harhaanjohtavia ja haitallisia mielikuvia, eikä auta meitä ratkaisemaan globaalia ongelmaa. Koronakriisi on tuonut näkyville kuolemaan liittyviä kustannus-hyötylaskelmia, kylmää erottelua pelastamisen arvoisten ja vähemmän arvokkaiden henkien välillä. Mutta kriisi on myös tuottanut puhetta elämän universaalista arvosta, yhteisöllisyydestä uhan edessä ja yhtenäisyydestämme hauraudessa. Näemme koronakriisin tienristeyksenä tulevaisuuden suhteen, erityisesti suhtautumisessa kuolemaan, haurauteen ja yhteiseen ihmisyyteen. Pohdimme, mihin suuntaan voisimme lähteä pandemiasta ja mitä positiivista oman kuoleman ja haurauden kohtaaminen voisi meille antaa.