Pappissäädyn haudat Pohjois-Pohjanmaan kirkkojen lattioiden alla – Tapaustutkimuksia 1300–1700-luvuilta

Kirjoittajat

• Sanna Lipkin Oulun yliopisto
• Titta Kallio-Seppä Oulun yliopisto
• Tiina Väre Oulun yliopisto

Abstrakti

Aina 1800-luvun alkupuolelle saakka Suomessa oli tapana haudata yhteisöjen korkeimmassa asemassa olevat henkilöt kirkkojen lattioiden alle. Eri puolilla Suomea, erityisesti Pohjois-Suomessa, näitä kirkkohautauksia on säilynyt erinomaisessa kunnossa, mikä on mahdollistanut niiden tarkan analysoinnin. Tässä artikkelissa perehdymme pappien ja heidän perheidensä hautauksiin 1300–1700-luvuilta. Pohdimme papillisiin kirkkohautauksiin liittyviä perinteitä erityisesti pappien aseman näkökulmasta sekä miten pappien asema näkyi heidän perheenjäsentensä hautauksissa. Varhaisimmat pappeihin yhdistettävät hautaukset on löydetty Keminmaan Valmarinniemestä. Nämä nuoret aikuiset on haudattu Kristusaiheiset sormukset käsissään. Kuuluisin suomalainen kirkkohautaus kuuluu Kemin kirkkoherralle Nikolaus Rungiukselle (noin 1560–1629), jonka muumioituneet jäännökset ovat nähtävillä Keminmaan keskiaikaisessa kirkossa. Hänen hauta-asuaan, elintapojaan ja ruokavaliotaan koskevat tutkimustulokset osoittavat, että hän eli yltäkylläistä elämää, jota ei suinkaan haluttu peitellä hautajaisten aikana. Myös pappien lapset saivat isänsä aseman mukaisen hautauksen. Tämän voimme todeta Haukiputaan kirkon alle haudattujen kappalainen Frosteruksen lasten hautojen perusteella. Haudattujen yhteiskunnallisen statuksen lisäksi kirkkohautojen tarkastelu avaa mahdollisuuden ymmärtää myös niitä uskonnollisia lähtökohtia, joiden perusteella vainajat ja arkut valmistettiin hautaamista ja ylösnousemusta varten.