”Elämän ja kuoleman imagot” – kuvan, kodin ja taide-elämyksen hybridi

Kirjoittajat

• Petri Kaverma Taideyliopisto

Abstrakti

Elämän ja kuoleman imagot on taiteellisen tutkimuksen alalle sijoittuva tutkimushanke, joka tutkii kuoleman kulttuurillista kuvastoa ja valmistaa uudenlaista kuoleman esineistöä kuten hautaarkkuja ja tuhkauurnia. Hankkeen aikana valmistetaan ehdotuksia vaihtoehtoisiksi kuoleman kuvastoiksi ja tutkitaan, miten tällainen kuvasto auttaa käsittelemään kuoleman pelkoa, ja miten hanke lisää elämän arvostamista.

Teemassa on jotain erityisen akuuttia, joka resonoi – joskin häiritsevästi nuoruutta ja ikuista elämää palvovan aikamme kanssa. Lisäksi ”[v]iime vuosikymmeninä luterilainen kieli ja kuvasto sekä näiden myötä kristillinen metafysiikka ovat menettäneet asemaansa myös Suomessa, joten monet etsivät nyt uusia tapoja ajatella ja puhua, käsitellä ja käsittää omaa kuolevaisuuttaan”, kuten uskontotutkija Maija Butters mainitsee tutkimussuunnitelmansa synopsiksessa (Butters, 26.11.2015).

Kuolemasta ei tämän vuoksi ole päivitettyä, tähän päivään sopivaa hahmoa tai mielikuvaa. On mustia autoja, lumivalkeita, synteettisellä kankaalla päällystettyjä kirstuja, mutta kuolemaa ei enää nähdä näiden kuluneiden surun attribuuttien läpi. Voisiko jopa sanoa, että itse kuoleman attribuutti – body, ruumis, vainaja, kalmo – on hävinnyt kuoleman kuvastosta? Vainajan muututtua abstraktioksi, ovat mielikuvamme ja tätä kautta myös kokemuksemme kuolemasta menettäneet merkityksensä. Ja juuri näkymättömyytensä vuoksi kuolemasta on tullut yhä pelottavampi.

Hankkeessa kehitetään ja patentoidaan uudenlainen hauta-arkkukonsepti, joka toimii taideteoksena omistajansa elämän ajan, mutta josta tulee hänen viimeinen sija hänen elämänsä päätyttyä. Toisin sanottuna: ihminen elää taideteoksen kanssa elämänsä ajan ja kuoltuaan hänet haudataan tähän taideteokseen. Näin taideteos myös katoaa siinä muodossa, joka sillä alun perin oli. Jäljelle jää eräänlainen kehys, raami, jonka sisällä arkun osat olivat. Tämä tyhjentynyt kehys jää muistuttamaan meille eläville tästä kuolleesta.

Hankkeen synnyttämän käsitteistön ja kuvaston kautta voimme ikään kuin jatkuvasti maistella miltä elämäni nyt kuulostaa, miltä se nyt näyttää, tuntuuko tai näyttääkö se nyt itselleni sopivalta, mielekkäältä ja järkevältä. Tällä tavoin tämä ei ole pelkästään taiteellinen ja visuaalinen, vaan myös kielellinen ja tutkimuksellinen hanke.