Musiikin yhdeksän evoluutiota

Kirjoittajat

  • Timo Leisiö

Avainsanat:

musiikintutkimus, antropologia, musiikki, musikaalisuus, tanssi, laulu, puhuttu kieli, kommunikaatio, evoluutiotutkimus, seksuaalivalinta

Abstrakti

Eurooppalaiset käyttävät sanaa musiikki tarkoittaessaan soivaa ja varsinkin soitettua musiikkia. Käsitteelle ei löydy vastineita muilta mantereilta. Sanamme musiikki palautuu vanhan kreikan sanaan Mousa, Mósa ”muusa, esittävien taiteiden jumalatar”. Sana mousa tarkoittaa ”tietoa”, ja on johdos verbistä mó ”pyytää; etsiä (tietoa)” (Michaelides). Kun muualla maapallolla draamalla, tanssilla, laululla ja soitolla on aivan erilliset nimensä, kreikkalaiset olivat sitoneet kaiken yhteen nippuun, koska he olivat filosofisesti tajunneet ne keinoiksi etsiä tietoa ja löytää totuuksia johtajinaan tiedon jumalattaret. Kuitenkin aika nopeasti mousike alkoi kirjallisissa lähteissä eriytyä merkitsemään laulamalla ja soittamalla esitettyä säveltaidetta. Tässä kirjoituksessa irtaannutaan kreikkalais-eurooppalaisesta näkökulmasta tulkita musiikki taiteeksi.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2010-02-25

Viittaaminen

Leisiö, T. (2010). Musiikin yhdeksän evoluutiota. Tieteessä tapahtuu, 28(1). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/2644