Riisuivatko täit ihmisen turkistaan?

Kirjoittajat

  • Osmo Tammisalo

Avainsanat:

Osmo Tammisalo, ihminen, karvoitus, loiset

Abstrakti

Eräässä Aisopoksen tarinassa aurinko ja tuuli kilpailivat kumpi saisi riisuttua päällystakin miehen päältä. Ensin yritti tuuli, joka sai miehen entistä lujemmin takertumaan vaatteisiinsa. Aurinko helotti vuorollaan niin voimakkaasti kuin kykeni, ja pian mies kuoriutui takistaan. Mutta mikä sai aikaan sen, että ihminen aikoinaan riisui turkkinsa? Apinamaiset esivanhempamme ovat todennäköisimmin olleet yhtä karvaisia kuin nykyiset simpanssit tai gorillat, mutta jostain syystä karvapeitteemme muuttui olennaisesti. Ihminen on ainoa kädellinen, jolla ei ole lämpöeristävää turkkia. Emme silti ole karvattomia tai alastomia, sillä ihon karvatuppien tiheys ei juuri eroa simpansseista, mutta karvamme ovat enimmäkseen ohuita ja lyhyitä, mistä on varmasti aiheutunut haittaa varhaisille edeltäjillemme. Kunnollinen turkki suojaisi ihoa auringon UV-säteilyltä, haavoilta, kulumilta ja hyönteisten puremilta. Lisäksi karvainen yksilö näyttäisi isommalta, mistä voisi olla hyötyä parinvalinnassa tai taistelussa saalistajia vastaan.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2002-04-01

Viittaaminen

Tammisalo, O. (2002). Riisuivatko täit ihmisen turkistaan?. Tieteessä tapahtuu, 20(4). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/57885