Tiede ja innovaatiot

Kirjoittajat

  • Risto Ihamuotila

Avainsanat:

tutkimusrahoitus, innovaatiot, tiede

Abstrakti

Valtioneuvosto teki syyskuun alussa merkittävän ja kauaskantoisen päätöksen, jonka mukaan julkisia tutkimus- ja kehittämisvaroja lisätään vuosittain puolella miljardilla markalla siten, että valtion varoista rahoitettava tutkimuspanos on vuonna 1999 1,5 miljardia aiemmin suunniteltua suurempi. Tämä merkitsee peräti neljänneksen kasvua julkisiin tutkimusmenoihin. Kun yksityisen sektorin odotetaan toimivan samalla tavoin, voisi tutkimusrahoituksemme kaiken kaikkiaan olla mainittuna vuonna kolmisen miljardia nykyistä korkeammalla tasolla. Tutkimuksen ja tuotekehityksen osuus kansantuotteesta nousisi 2,9 prosenttiin, mikä lähentelisi tuon suhdeluvun maailmanennätystä.
Osasto
Pääkirjoitus

Julkaistu

1996-11-01

Viittaaminen

Ihamuotila, R. (1996). Tiede ja innovaatiot. Tieteessä tapahtuu, 14(7). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/58819