Riekonmarjoja ja tutkimusetiikkaa

Kirjoittajat

  • Päiviö Tommila

Avainsanat:

tutkimusetiikka

Abstrakti

Kännykästä on hyötyä, jos on tarve saada yhteys henkilöön silloin kun häntä ei tavallisella puhelimella tavoita. Tämän lehden toimittaja Jan Rydman halusi muistuttaa minua pääkirjoituksesta, jonka olin ajat sitten luvannut, mutta jonka kirjoittamista olin lykännyt. Hän tavoittikin minut toiselta puolelta Suomea, nousemassa Lapissa Olostunturin laelle. Oli kaunis auringonpaiste, pohjoisiin oloihin nähden poikkeuksellisen lämmin sää, kirkkaan keltaisia vaivaiskoivuja ja helakanpunaisia riekonmarjoja, ruska parhaimmillaan. Jan teki tietysti oikein ahdistaessaan puheenjohtajaa tekemättömästä työstä, kun lehti jo oli painoon menossa - vaikka tuolla hetkellä muut asiat olivat vallanneet mielen.
Osasto
Pääkirjoitus

Julkaistu

1999-09-01

Viittaaminen

Tommila, P. (1999). Riekonmarjoja ja tutkimusetiikkaa. Tieteessä tapahtuu, 17(6). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/58382