Sota, kansallisuuskysymys ja rauha Neuvosto-Venäjän rajamailla
Suomen sosialidemokraattien ja Puolan sosialistien näkökulmia 1919–1921
DOI:
https://doi.org/10.55286/vv.147698Avainsanat:
reuvavaltioteoria, Suomi, Puola, Neuvosto-Venäjä, 1919-1921, Puolan Sosialistipuolue (PPS), Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP)Abstrakti
Artikkelissa tarkastellaan Suomea ja Puolaa reunavaltio-teorian
näkökulmasta. Reunavaltiokäsite ymmärretään artikkelissa
puolustuspoliittisen näkökulman lisäksi eri kansojen asuttamana
vyöhykkeenä entisen Venäjän keisarikunnan
länsiosissa, joille yhteisiä olivat tietyt sisäpoliittiset ja yhteiskunnalliset,
vallanvaihdon Venäjällä aiheuttamat ilmiöt. Artikkelin fokuksessa
on maiden sosialistipuolueiden asemoituminen suhteessa Neuvosto-
Venäjään. Artikkeli tukee reunavaltioliiton vaiheiden tutkimusta
kertomalla toisen osapuolen kuvan rakentamisesta toisessa osapuolessa,
sekä lähtökohdista reunavaltioyhteistyöhön. Artikkelissa tarkasteltava
aikakausi alkaa vuodesta 1919 ja päättyy vuoteen 1921. Helmikuussa
1919 kokoontui ensimmäinen itsenäistyneen Puolan parlamentti, kun
taas huhtikuussa1919 alkoivat ensimmäiset sisällissodan jälkeiset Suomen
eduskunnan valtiopäivät, joihin sosialidemokraatit saivat osallistua
ilman rajoituksia. Analyysi päättyy rauhansopimuksiin Neu-
vosto-Venäjän kanssa: Suomi allekirjoitti sopimuksen 14. loka-
kuuta 1920 Tartossa, ja Puola 21. maaliskuuta 1921 Riiassa (alus-
tava rauhansopimus solmittiin kuitenkin jo 12. lokakuuta 1920).
Tutkittavaa kautta leimaa epävarmuus tulevaisuudesta, joka joh-
tui Venäjän pyrkimyksistä levittää vallankumousta.
Lähdeviitteet
Viitteet
Kähönen 2021, 18–19.
Marko Lehti – englanninkielisessä teoksessaan – kirjoittaa samasta ulko-
poliittisesta käsitteestä käyttäen termiä Baltic cooperation, joka on hänen
mukaansa kansainvälisesti tunnustettu, mutta huomauttaa, että Saksassa ja
Suomessa käytössä ovat the border-state policy -termin vastineet. Lehti 1999,
–14. Käsite Baltic cooperation on yleinen myös puolankielisessä tutkimus-
kirjallisuudessa ja lähteissä.
Tutkimuksessani kyse on kahdesta reunavaltiosta, mutta on ilmestynyt myös
kirjallisuutta, jossa tutkimuskohteiden kirjo on laajempi, vertailu monipuo-
lisempaa, eikä välttämättä koske vain Suomea ja muita Venäjän reunamaille
- luvun lopussa syntyneitä valtioita. Klassikoksi nousseessa State and
revolution in Finland -teoksessa (2018) Risto Alapuro korostaa, että pie-
niä valtioita (kuten Suomea) on tarkasteltava muiden pienten valtioiden
kontekstissa. Tästä syystä hän omisti huomattavan osan teoksesta Suomen
vertailuun esimerkiksi Baltian maihin, Tšekkoslovakiaan ja Unkariin. Tar-
koituksena oli näyttää, millaisia piirteitä Suomi peri Ruotsilta sekä millaisia
piirteitä jakoi muiden, myös 1800-luvulla toisesta poliittisesta keskuksesta
riippuvaisten, valtioiden kanssa. Mari Vares ja Vesa Vares puolestaan käyt-
tävät teoksessaan (2019) vertailevaa lähestymistapaa todentaakseen, miten
Suomi erosi muista 1910- ja 1920- luvuilla itsenäistyneistä valtioista esimer-
kiksi valtiomuodon ja emämaan suhteiden näkökulmasta. Oula Silvennoi-
nen ja Aapo Roselius (2019) keskittyvät Suomen vapaaehtoisten käymiin
heimosotiin, esittelemällä niitä seurauksina mullistuksesta, jonka oli aihe-
uttanut Venäjän keisarikunnan romahdus ja bolsevikkien valtaannousu.
Tekijät osoittavat, että Suomen vaiheet olivat tiiviisti sidoksissa siihen, mitä
tapahtui alueella samaan aikaan.
Vertailussani hyödynnän ennen kaikkea molempien puolueiden ulkopoli-
tiikkaa käsitteleviä tutkimuksia. SDP:n tutkimuksen kannalta keskeisin on
Osmo Hyytiän monografia (1987). Tekijä käyttää laajaa alkuperäisaineistoa
ja analyysi on yksityiskohtainen. Hänen tavoitteensa ei kuitenkaan ollut
käsitellä Suomen sosialidemokraattien ulkopolitiikkaa muiden reunavalti-
oissa toimivien sosialistipuolueiden kontekstissa, vaikka SDP:n suhtautu-
mista Suomen hallituksen reunavaltiohankkeisiin käsitelläänkin. Puolan
sosialistien tutkimuksen näkökulmasta taas keskeinen on Artur Leinwan-
din teos (1964), jonka aiheena on vasemmiston suhtautuminen sotaan
Neuvosto-Venäjää vastaan. Leinwandin teoksen lukeminen vaatii kuitenkin
kriittisempää lähestymistä, sillä hän ei suhtaudu tutkittaviin hahmoihin ja
ryhmiin puolueettomasti. Syynä tähän on poliittinen ilmapiiri aikakaudella,
jolloin kirja ilmestyi. Tämän vuoksi tekijä väheksyy maltillisia sosialisteja
ja korostaa Puolan Sosialistipuolueen vasemmistosiiven ja kommunistien
roolia ja parempaa tilanteentajua. Kuvailen Puolan–Neuvosto-Venäjän
sotaa ja diplomaattisia yhteyksiä Jerzy Borzęckin kirjan (2008) perusteella,
jossa kuitenkin omistetaan vain vähän tilaa sisäpoliittisille tekijöille, kuten
esimerkiksi puolueille. Laajemmat tiedot SDP:n ja PPS:n historiasta ovat
peräisin ennen kaikkea Hannu Soikkasen sekä Jerzy Holzerin (1962) ja Jan
Tomickin (1983) teoksista.
Esimerkiksi sejmiin kutsuttiin ilman vaaleja 28 entisen Itävalta-Unkarin
parlamentin puolalaista edustajaa sekä 16 Saksan parlamentin puolalaista
edustajaa. Vaalien toimittaminen Preussiin kuuluneella Puolan alueella sekä
Itä-Galitsiassa osoittautui vuoden 1919 alussa mahdottomaksi rajasotien ja
epäselvän poliittisen tilanteen takia. Ajnenkiel 1989, 17.
Puolan rajat tarkentuivat vähitellen ja maan pinta-ala kasvoi. Kun uusi
alue liittyi emävaltioon, siellä toimitettiin parlamenttivaalit. Tämän vuoksi
kansanedustajien määrä kasvoi jatkuvasti. Toukokuussa 1919 edustajia
oli yhteensä 348, ja 35 heistä oli sosialistia (noin 10% sejmin kokoonpa-
nosta). Kun sejmin toimikausi päättyi huhtikuussa 1922, kansanedustajia oli
yhteensä 432 ja sosialisteja 34 (noin 8% kokoonpanosta). Kudrzycki 2012,
Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan vaiheista sekä Puolan ja Ukrainan suh-
teista ks. Kaczmarek 2014, 111–123.
Lähteenmäki 2014, 152.
Sosialidemokratian asemasta valtiossa, keskustapolitiikan lähtökohdista
sekä siitä ”miten integraatio ja repressio suhteutuivat toisiinsa yhteiskunnal-
listen suhteiden poliittisessa uusintamisessa”, ks. Kettunen 1986, erityisesti
–243. Amnestia-kiistasta, sen ymmärtämisestä kansakunnan näkökul-
masta sekä parlamentaarisista debateista, ks. Kannisto 2016, 109–130.
Valtiopäivät. Pöytäkirjat (tästä eteenpäin VPK) 11.4.1919, 41–44 (Ingman),
4.1919, 162–163 (Castrén). Polvisen mukaan Ingman totuudenvastai-
sesti ja todennäköisesti sotilassalaisuussyistä ilmoitti, ettei hallitus tue min-
käänlaista hyökkäystä Venäjän alueelle. Asiasta oli keskusteltu hallituksen
istunnossa 2.4.1919, ja seuraavana päivänä hallitus antoi vapaaehtoisille
luvan järjestää Aunuksen vapauttamiseen tähtäävän sotaretken. Eduskun-
nan avajaisissa 4.4.1919 Mannerheim lausui, ettei saa katsoa välinpitämät-
tömästi sitä hätää, jota kokivat bolševikkien sortamat heimokansat, ja tällä
tavalla tutkijan mukaan hän antoi retkelle tunnustuksensa. Polvinen 2020,
–477.
VPK 29.4.1919, 175 (Leo Hildén, rivikansanedustaja).
VPK 29.4.1919, 165–166 (Anton Kotonen, eduskuntaryhmän puheenjoh-
taja, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies), 202 (Otto Andersson, rivi-
kansanedustaja).
TA, Eduskuntaryhmä, 31.3.1919.
Suomen Sosialidemokraatti, 19.5.1919, 1, Sodan uhan edetessä.
Suomen Sosialidemokraatti, 7.4.1919, 1, Mitä on tekeillä.
Borzęcki 2008, 63–65.
Sejm Ustawodawczy. Stenogramy (Sejmin pöytäkirjat, tästä eteenpäin SSU)
4.1920, palstat 26–27.
Robotnik 29.4.1920, 1–2, Nowa faza wojny (Sodan uusi vaihe), K. Zygfryd.
Leinwand 1964, 204–208.
Kannanotoista sotaa vastaan työväenliikkeessä (sekä sosialistisessa että
kommunistisessa) esim. Leinwand 1964, 116–119, 123–125.
Robotnik 28.5.1920, 1–2, Brusiłow (Brusilov).
VPK 1.4.1919, 55.
Robotnik 24.11.1919, 1, J. F. Precz z militaryzmem (Militarismi alas). Kaikki
käännökset puolan kielestä artikkelin kirjoittajan.
Ahti 1987, 217–221, 302–305.
VPK, 1.4.1919, 51.
Työväen Arkisto, Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 152, C Pöytäkir-
jat, CA Pöytäkirjat: eduskuntaryhmä, työvaliokunta, toimikunta, valitsija-
miesryhmä, (tästä lähtien TA, Eduskuntaryhmä), 31.3.1919.
TA, Eduskuntaryhmä, varsinkin 23.7.1919.
Hyytiä 1987, 107.
Tikan mukaan koko sotien välisen ajan suojeluskunnat eivät olleet ainoas-
taan järjestystä ylläpitävä puolisotilaallinen järjestö, vaan poliittinen tekijä.
Suomen senaatti määritteli 2. elokuuta 1918 asetuksellaan suojeluskuntien
valtuudet, mikä tarkoitti niiden virallistamista rauhan palauttamisen jär-
jestelmän osana. Asetuksen nojalla suojeluskuntien oli annettava virka-
apua poliisille, ja monet niiden tehtävistä (esim. väitettyjen punarikollisten
etsintä) poliittisen luonteensa vuoksi kiristivät yhteiskunnallista vastak-
kainasettelua. Tikka 2018, 32; 62.
TA, Eduskuntaryhmä, 14.4.1919.
20. helmikuuta 1919 Sejm hyväksyi yksimielisesti lain, joka tunnetaan
Pienenä Perustuslakina. Laki koostui kahdesta osasta: toisessa kiitettiin
Piłsudskia tähänastisesta toiminnasta valtionpäämiehenä, toisessa tilapäi-
sesti säädettiin Puolan keskeisten valtiollisten elinten toimintaa: Korkein
lainsäätävä valta kuului sejmille, valtionpäämiehelle kuului taas korkein
toimeenpanovalta, myös sotilaallisissa asioissa. Valtionpäämies edusti val-
tiota ulkopolitiikassa sekä, kuten ministeritkin, oli vastuussa sejmille. Pieni
Perustuslaki ei ulottunut itäisille alueille, joilla käytiin sotaa Venäjää vas-
taan. Siellä kaikki valtuudet kuuluivat valtionpäämiehelle. Tämä tarkoitti,
että Piłsudskilla oli iso vaikutus valtion itäpolitiikkaan. Muutokset Pieneen
Perustuslakiin otettiin käyttöön kolmeksi kuukaudeksi 1. heinäkuuta 1920,
kun perusteettiin Valtiollinen Puolustusneuvosto (mukana valtionpäämies,
sejmin ja hallituksen edustajat sekä muut upseerit) vakavan sotilaallisen
tilanteen vuoksi. Sen tehtävänä oli puolustuksen järjestäminen sekä rauhan
solmiminen. Ajnenkiel 1989, 40–42.
SSU 20.1.1919, palsta 57–58.
SSU 20.1.1919, palsta 69.
Päinvastoin kuin Mannerheim, Piłsudski oli itseoppinut sotilasjohtaja.
Hän syntyi vuonna 1867 isänmaaliseen perheeseen nykyisen Liettuan län-
siosassa. Hänen isänsä osallistui Venäjän vastaiseen tammikuun kapinan
(1863–1864), ja myös Piłsudski liittyi maanalaiseen toimintaan jo lukiolai-
sena. Vuonna 1885 hän aloitti lääketieteelliset opinnot Harkovassa, mutta
ne jäivät kesken, sillä hänet karkotettiin Siperiaan. PPS:en, joka Kongressi-
Puolassa toimi maanalaisesti, hän liittyi vuonna 1893, ja nousi nopeasti
yhdeksi sen kärkiaktivisteista. Puolueen ohjelma kiinnosti häntä, sillä sen
tavoitteena oli myös maan itsenäisyys. Piłsudski oli mukana muun muassa
PPS:n Taistelujärjestön toiminnassa, joka toteutti venäläistä hallintoa vas-
taan kohdistettuja terrori-iskuja. Vuonna 1910 hän alkoi kehittää Itävalta-
Unkarissa sen viranomaisten suostumuksella puolalaisia vapaaehtoisia puo-
lisotilaallisia järjestöjä, tarkoituksena luoda perusta tulevalle Puolan armei-
jalle. Hän uskoi nimittäin, että jos eurooppalainen sota puhkeaisi, kyseinen
armeija tunkeutuisi Kongressi-Puolaan ja sytyttäisi kapinan. Sen jälkeen
Varsovaan perustettaisiin hallitus, jonka keskusvallat joutuisivat tunnusta-
maan tapahtuneena tosiasiana. Osana tätä suunnitelmaa olivat Puolan legi-
oonat. Kaikki ei mennyt Piłsudskin toiveiden mukaan: Kapina ei toteutunut,
vaikka legioonat ylittivät Venäjän rajan ja osallistuivat taisteluihin. Hank-
keella oli kuitenkin suuri symbolinen merkitys. Garlicki 1981: https://www.
ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/jozef-pilsudski-1867-1935-naczelnik-panstwa-
naczelny-wodz1.
Robotnik 11.5.1920, 1, Z powodu zdobycia Kijowa (Kiovan valloittamisen
johdosta).
Materski 2017, 7–8, 11.
Borzecki 2008, 1–3.
Lähteenmäki 2014, 112.
Lähteenmäki 2014, 113, 115.
VPK 11.4.1919, 72 (J. W. Keto, aktiivinen eduskuntapuhuja ja puoluetoi-
mikunnan jäsen, toimi myös Suomen Sosialidemokraatin toimittajana ja
julkaisi kirjoituksia mm. Suomen ulkopolitiikasta, myös muiden reunaval-
tioiden suhteen).
VPK 29.6.1919, 166.
VPK 21.6.1919, 1034.
TA, Eduskuntaryhmä, 21.5.1919
Suomen Sosialidemokraatti 15.5.1919, 2, Suomalaisten heimojen itsenäi-
syyspyrkimyksiä.
Borzęcki 2008, 28–31.
Robotnik 5.5.1920, 1, Polska a Ukraina (Puola ja Ukraina).
Cortright 2008, 260–261.
Hyytiä 1987, 110, Kudrzycki 2012, 43–45.
VPK 6.5.1920, 555.
VPK 6.5.1920, 556. Keto tarkoitti sotilaallista sopimusta, josta Puolan ja
Suomen edustajat olivat keskustelleet Varsovassa maaliskuussa 1920. Sen
mukaan, jos Neuvosto-Venäjä hyökkäisi Puolaan, Suomen tehtäväksi tulisi
vallata Pietari, jos taas Neuvosto-Venäjä hyökkäisi Suomeen, Puola aloittaisi
sotilaallisia operaatioita itärajallaan. Suomen hallitus ei koskaan vahvistanut
sopimusta; syynä oli Suomen velvoitteiden suuruus. Kähönen 2021, 48–49.
SDP:n suhtautumisesta Puolan suunnittelemaan reunavaltioyhteistyöhön,
ks. Hyytiä 1986, 177–179.
Suomen Sosialidemokraatti 15.10.1920, 2, Rauhansopimus allekirjoitettu.
Robotnik 20.10.1920, 1–2, O traktacie ryskim (Riian rauhansopimuksesta).
Lähteenmäki 2014, 206–207.
VPK 30.11.1920, 1494.
VPK 30.11.1920, 1490–1491.
VPK 30.11.1920, 1516.
VPK 1.12.1920, 1550. Tartossa Suomen valtuuskunta luopui Itä-Karjalan
vaatimuksesta taloudellisesti tärkeämmän Petsamon vuoksi. Suomalais-
ten heimoaktivistien takia valtuuskunta halusi lisätä rauhansopimukseen
maininnan Itä-Karjalan asukkaiden oikeudesta itsehallintoon. Venäläinen
osapuoli ei alussa suostunut tähän, mutta loppujen lopuksi pöytäkirjaan
lisättiin asianmukainen maininta. Itsehallinnolla venäläiset tarkoittivat Itä-
Karjalan työkommuunia. Suomalaisten pyynnöstä tätä nimeä ei mainittu
tekstissä. Kähönen 2021, 67–68. Työkommuuni perustetiin yleisvenäläi-
sen toimeenpanevan keskuskomitean päätöksellä 7.6.1920. Tarkoituksena
oli tarjota karjalaisille autonominen järjestelmä, ennen kuin suomalainen
valtuuskunta ehtisi vaatia alueella toimitettavaa kansanäänestystä tai muuta
itsehallintoa vedoten kansojen itsemääräämisoikeuteen. Jääskeläinen kat-
soo, että Itä-Karjalan kysymyksessä rauhanneuvottelut päättyivät venä-
läisten voittoon, vaikka suomalaiset yrittivät saada itäkarjalaisille parasta
mahdollista ratkaisua. Epäilyksiä itäkarjalaisille myönnetyn autonomian
suhteen näkyy eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan asiakirjoissa. Jääskeläi-
nen 1961, 281–283, 314–315.
Suomen Sosialidemokraatti 15.10.1920, 1–2, Rauhansopimus allekirjoitettu.
Hyytiä 1987, 145.
Dziennik Ustaw (Säädöskokoelma) 1921 49/300; Borzęcki 2008, 218, 221.
SSU 14.04.1921, palsta 37–39.
Hyytiä 1987, 55–56.
Robotnik 19.8.1920, 1, Socjalizm a bolszewizm (Sosialismi ja bolševismi).
VPK 30.11.1920, 1492.
Soikkanen 1975, 345.
Lähteet ja kirjallisuus
Arkistolähteet
Työväen Arkisto (TA), Helsinki
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 152
CA Pöytäkirjat: eduskuntaryhmä, työvaliokunta, toimikunta, valitsija-
miesryhmä
Lehdet
Robotnik
Suomen Sosialidemokraatti
Painetut lähteet
Dziennik Ustaw (Säädöskokoelma) 1921.
Sejm Ustawodawczy (Lainsäätävä sejm). Stenogramy (Pöytäkirjat)1919–1921.
Valtiopäivät 1919. Pöytäkirjat I, Helsinki 1920.
Valtiopäivät 1920. Pöytäkirjat I, Helsinki 1921.
Valtiopäivät 1920. Pöytäkirjat II, Helsinki 1921.
Tutkimuskirjallisuus
Ahti, Martti (1987): Salaliiton ääriviivat. Oikeistoradikalismi ja hyökkäävä idän-
politiikka 1918–1919, Weilin+Göös, Espoo.
Ajnenkiel, Andrzej (1989): Historia Sejmu Polskiego. Tom II. Część II: II Rzecz-
pospolita. Państwowe Wydawnictwo Naukowe, Warszawa.
Alapuro, Risto (2018): State and Revolution in Finland, Brill, Leiden.
Borzęcki, Jerzy (2008): The Soviet-Polish peace of 1921 and the creation of inter-
war Europe, Yale University Press, New Haven.
Cortright, David (2008): Peace: A History of Movements and Ideas. Cambridge
University Press, Cambridge.
Garlicki, Andrzej (1981): Józef Piłsudski, Internetowy Polski Słownik Biogra-
ficzny. https://www.ipsb.nina.gov.pl/a/biografia/jozef-pilsudski-1867-1935-
naczelnik-panstwa-naczelny-wodz.
Holzer, Jerzy (1962): Polska Partia Socjalistyczna w latach 1917-1919, Państwowe
Wydawnictwo Naukowe, Warszawa.
Hyytiä, Osmo (1987): Puolueettomuuden ja rauhan linja: SDP:n suhtautuminen
Suomen ulkopolitiikkaan ja turvallisuuskysymyksiin: toukokuu 1918–touko-
kuu 1922, Helsingin yliopisto, Helsinki.
Jääskeläinen, Mauno (1961): Itä-Karjalan kysymys: kansallisen laajennusohjel-
man synty ja sen toteuttamisyritykset Suomen ulkopolitiikassa vuosina 1918–
WSOY, Helsinki.
Kaczmarek, Ryszard (2014): Historia Polski 1914–1989, Wydawnictwo Naukowe
PWN, Warszawa.
Kannisto, Niko (2016): Vaaleanpunainen tasavalta?: SDP, itsenäisyys ja kansal-
lisen yhtenäisyyden kysymys vuosina 1918–1924. Työväen historian ja perin-
teen tutkimuksen seura, Helsinki.
Kettunen, Pauli (1986): Poliittinen liike ja sosiaalinen kollektiivisuus: tutkimus
sosialidemokratiasta ja ammattiyhdistysliikkeestä Suomessa 1918–1930, Suo-
men Historiallinen Seura, Helsinki.
Kudrzycki, Zbigniew (2012): Stosunki polsko-rosyjskie na forum Sejmu Ustawo-
dawczego 1919–1922, Wydawnictwo MADO, Toruń.
Kähönen, Aappo (2021): Suomi Moskovasta nähtynä. Suurvaltapolitiikan, sisäl-
lissodan ja vallankumouksen leikkauspisteessä 1920–1930. Suomalaisen Kir-
jallisuuden Seura, Helsinki.
Lehti, Marko (1999): A Baltic League as a Construct of the New Europe. Envisio-
ning a Baltic Region and Small State Sovereignty in the Aftermath of the First
World War, Lang, Frankfurt am Main.
Leinwand, Artur (1964): Polska Partia Socjalistyczna wobec wojny Polsko-Rad-
zieckiej 1919–1920, Państwowe Wydawnictwo Naukowe, Warszawa.
Lähteenmäki, Maria (2014): Väinö Voionmaa. Puolue ja geopoliitikko, Suomalai-
sen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Materski, Wojciech (2017): Przewrót listopadowy 1917 r. w Rosji a hasło bols-
zewików prawa narodów do samostanowienia, Dzieje Najnowsze, 4, 7–28.
Polvinen, Tuomo (2020): Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920, Docendo,
Jyväskylä.
Roselius, Aapo, Oula Silvennoinen (2019): Villi itä. Suomen heimosodat ja Itä-
Euroopan murros 1918–1921, Tammi, Helsinki.
Soikkanen, Hannu (1975): Kohti kansanvaltaa 1: Suomen Sosialidemokraattinen
Puolue 75 vuotta. 1, 1899–1937. Suomen sosiaalidemokraattinen puolue,
Helsinki.
Tikka, Marko (2018): Valkoisen hämärän maa? Suojeluskuntalaiset, virkavalta
ja kansa 1918–1921. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.
Tomicki, Jan (1983): Polska Partia Socjalistyczna 1892–1948, Książka i Wiedza,
Warszawa.
Vares, Mari & Vares, Vesa (2019): Valmis valtioksi. Suomi ja eurooppalainen itse-
näistymisaalto, Docendo, Jyväskylä.