EUROKAPUT. VENÄLÄISEN MEDIATEKSTIN KESKUSTELUNOMAISTUMlNEN

Authors

  • Marjatta Vanhala-Aniszewski

Abstract

Venäjä on kahden viime vuosikymmenen aikana läpikäynyt valtavia taloudellisia ja
yhteiskunnallisia muutoksia, jotka ovat luonnollisesti heijastuneet myös kieleen, sen
sanastoon ja rakenteisiin. Kielen ja sosiaalisen kontekstin välinen kiinteä vuorovaikutus
konkretisoituu erityisen selvästi mediateksteissä, joista on tullut eräänlainen
tiennäyttäjä monissa kieleen liittyvissä uudistuksissa.
Nykyvenäläinen mediateksti on kaupallistumisen ohella keskustelunomaistunut. Samalla
kun postneuvostoliittolaisen median käsittelemien aiheiden piiri on laajentunut
ja avautunut koskemaan ennen kiellettyjä aloja, on myös kielenkäyttö vapautunut.
Siihen on ilmestynyt runsaasti variaatiota. Esitystyyli on tuttavallistunut, mikä
näkyy erityisen selvästi leksikaalisissa valinnoissa ja lauserakenteessa. Jopa viralliseen
poliittiseen diskurssiin on tullut arki kielen sanoja ja slangisanoja. Aiemmin lehtiteksteissä
suosittujen yhdys- ja kieliopillisesti täydellisten lauseiden asemesta nykyään
suositaan pääasiallisesti lyhyitä, epätäydellisiä ja elliptisiä virkkeitä. Ne puolestaan
yhdistetään toisiinsa konnektiivein, joiden tehtävänä on ilmaista myös interpersoonaisia
merkityksiä. Ilmiö on jokapäiväisestä kielenkäytöstä tuttu. Puhuttua kieltä
imitoivat myös virkkeiden lopussa käytettävät useat perättäiset väli merkit, joiden
avulla kirjoittaja implikoi omaa suhtautumistaan tekstin sisältöön.
Avainsanat: Venäläinen mediateksti, keskustelunomaistuminen, arkikieli, puhekielen
sanasto ja syntaksi.

Key words: Russian media text, conversationalization, everyday language, colloquial
lexicon and syntax.

Section
Artikkelit

Published

2013-10-18

How to Cite

Vanhala-Aniszewski, M. (2013). EUROKAPUT. VENÄLÄISEN MEDIATEKSTIN KESKUSTELUNOMAISTUMlNEN. Puhe ja kieli, 27(1), 9–23. Retrieved from https://journal.fi/pk/article/view/6324