6.- ja 7. -luokkalaisten informaatiokäyttäytyminen harrastuneisuudessa

Authors

  • Tuomo Koho Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto

Keywords:

Vapaa-aika, teknologia, harrastaminen

Abstract

Tutkimus selvittää suomalaisten lasten ja nuorten harrastuneisuudessa ilmenevää informaatiokäyttäytymistä keskittyen sosiaaliseen mediaan. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että nuoret integroivat teknologiaa vapaa-aikaansa, myös harrastuksiinsa, yhä kasvavissa määrin. Tämä tutkimus osoittaa kuudesluokkalaisten ja seitsemäsluokkalaisten eroja harrastus- ja teknologiakäyttäytymisessä, tutkii teknologian integrointia eri harrastuksiin sekä eri harrastemuotojen välisiä yhteyksiä. Tulokset osoittavat, että erityisesti luovat harrastukset (esimerkiksi kuvataide, kuvaaminen, kirjoittaminen ja musiikki) ovat yhteydessä toisiinsa ja että tietokonepelaaminen rajoittaa muuta harrastelua. Lisäksi 12- ja 13-vuotiaiden sosiaalisen median käyttö on vielä melko vähäistä, mutta vaikuttaa kasvavan iän myötä. Sosiaalisen median sovellukset kuitenkin korreloivat useiden harrasteiden kanssa.

 

Information behaviour in leisure time activities among 6th and 7th graders

Abstract

This pilot study explores the information behaviour, more specifically the use of social media, occurring in the leisure time activities of Finnish children and adolescents. It highlights leisure time activities as well as information behaviour in leisure time activities. Earlier studies have shown that young people integrate technology into their leisure time elements, including hobbies, with an increasing rate. This study illuminates differences between 6th and 7th graders in both their leisure time activities as well as in their information behaviour related to these activities, demonstrates the integration of information technology to leisure time activities and portrays correlations between leisure time activities. The results illustrate, for example, that there is a correlation between creative activities (such as arts, photography, writing and music), and that computer gaming hinders participation in other leisure time activities. In addition, twelve- and thirteen-year-olds do not seem to use social media markedly although the usage is increasing with older participants. Social media applications do, however, correlate with various leisure time activities.

Keywords: Leisure time, information technology, hobbies

Section
Artikkelit

Published

2023-06-08

How to Cite

Koho, T. (2023). 6.- ja 7. -luokkalaisten informaatiokäyttäytyminen harrastuneisuudessa. Ainedidaktiikka, 7(1), 73–97. https://doi.org/10.23988/ad.109688