Argumentointimallit fysiikan tiedon kuvaamisessa

Kirjoittajat

  • Maija Nousiainen Helsingin yliopisto
  • Mikko Kesonen Itä-Suomen yliopisto
  • Karoliina Vuola Helsingin yliopisto

Avainsanat:

argumentointi, argumentointimallit, luonnontieteet, fysiikka

Abstrakti

Argumentointi on tunnistettu tärkeäksi koulutuksen tavoitteeksi, minkä vuoksi sitä on painotettu luonnontieteiden opetuksessa. Painotus on avannut lupaavia mahdollisuuksia, mutta myös ongelmia, joiden ymmärtämiseksi tarkastelemme neljää argumentoinnin mallia. Tavoitteena on ymmärtää, millaisella mallilla voitaisiin kattavasti kuvata fysiikan tiedon argumentointia opettajakoulutuksen kontekstissa. Toulmin kuvaa argumentin rakennetta ottamatta kantaa sisältötiedon oikeellisuuteen. Böttcher ja Meisert kuvaavat argumentointia selitysmallien kehittymisen näkökulmasta. Sampson tarkastelee argumentointia koulukokeellisuuden näkökulmasta. Sandoval ja Millwood käsittelevät argumentin käsitteellistä ja episteemistä laatua. Argumentointimallit ovat ansiokkaita, mutta riittämättömiä fysiikan tiedon luonteen kuvaamiseksi. Niistä puuttuu muun muassa fysiikan tiedonmuodostuksen kannalta keskeinen teorialähtöisen päätelmän näkökulma. Fysiikan tiedon argumentointiin tarvitaankin fysiikan tiedon luonteesta kumpuava malli.

 

Argumentation Models in Illustrating Physics Knowledge

Abstract

Understanding scientific argumentation is an important educational goal. To emphasize argumentation in science class, we need suitable models to illustrate what argumentation is. We review four argumentation models to find perspectives for specifically physics argumentation. Toulmin’s model identifies argumentative moves. Böttcher and Meisert see argumentation as comparing data and explanatory models. Sampson looks at the use of evidence. Sandoval and Millwood study the conceptual and epistemic quality of an argument. Deductive reasoning, which is a relevant part of physics knowledge, is not for example lacking in some argumentation models. Physics argumentation needs a model, which raises from the nature of physics knowledge.

Keywords: argumentation, argumentation models, physics

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2021-11-17

Viittaaminen

Nousiainen, M., Kesonen, M., & Vuola, K. (2021). Argumentointimallit fysiikan tiedon kuvaamisessa . Ainedidaktiikka, 5(1), 66–84. https://doi.org/10.23988/ad.100097