Työelämä muuttuu, entä koulutus?

Kirjoittajat

  • Petri Lempinen

Avainsanat:

ammattitaito, digitalisaatio, koulutus, osaaminen, teknologia

Abstrakti

Digitalisaatio ja teknologian nopeaa kehitys muuttavat elinkeino- ja työelämää sekä työn tekemistä, kun rutiinit entisestään siirtyvät koneiden tai tekoälyjen hoidettavaksi. Muutos koskettaa työnsä menettävien lisäksi niitä, joiden työ muuttuu sisällöllisesti. Erityisesti suurten säästöjen kohteena olevalta aikuiskoulutukselta edellytetään paljon. Uusien teknologioiden käyttöönotto edellyttää koulutuksen sisällön ja menetelmien uudistamista. Teknologia mahdollistaa myös uudenlaiset opetusmenetelmät ja oppimisympäristöt. Tiedon ja sen analysoinnin nouseminen tärkeimmäksi tuotannontekijäksi vaatii uutta tapaa ajatella. Korkeakoulutetun asiantuntijan kokemusperäinen asiantuntemus ei riitä big datan rinnalla. Toimihenkilöiden ja työntekijöiden teknisen osaamisen rinnalla korostuvat yleiset taidot, jotka parantavat yksilön kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Ihmistyö keskittyy luovuutta tai empatiaa edellyttäviin tehtäviin, näiden taitojen kehittäminen tapahtuu koulutuspolun aikana varhaiskasvatuksesta alkaen. Korkean osaamisen ympärille syntyy työpaikkoja enemmän kuin perinteisen teollisen tuotannon ympärille. Tämän vuoksi Suomen on huolehdittava jo kerran hyvin koulutettujen osaamisesta läpi työuran. Pelkkä täydennyskoulutus ei aina riitä, jolloin tarvitaan aiemman koulutuksen päälle rakentuvia ammatillisia korkeakoulututkintoon johtavia ohjelmia. Aikuisväestön koulutustarpeiden muuttumiseen vaikuttaa työikäisten koulutustason nousu. Aiempaa suurempi osa työikäisistä on suorittanut ammatillisen tai korkeakoulututkinnon.

Osasto
Tiedeartikkelit

Julkaistu

2022-02-15

Viittaaminen

Lempinen, P. (2022). Työelämä muuttuu, entä koulutus?. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 16(2), 74–81. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/akakk/article/view/113691