Paha pudokas? Koulutuksellisen syrjäytymisen tarkastelu yhteiskunnallisessa keskustelussa

Authors

  • Katja Komonen

Keywords:

exclusion, dropping out, moral panic

Abstract

Artikkelissa tarkastellaan nuorten koulutuksellista syrjäytymistä koskevaa julkipuhetta samoin kuin koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten tuossa puheessa saamia toimija-asemia. Artikkelissa kysytään, onko koulutuksellisen syrjäytymisen ongelma vain yksilön ongelma ja siten kasvatuksen ja ohjauksen kysymys? Koulutuksellista syrjäytymistä koskevasta puheesta voidaan nostaa esille kaksi keskeistä juonnetta. Ensimmäinen liittyy koulutuksen ulkopuolella olemiseen koulutus- ja työvoimapoliittisena, mutta ennen kaikkea moraalisena ongelmana. Toinen taas liittyy koulutuksellisen syrjäytymisen yksilölähtöisyyteen, jossa sosiaaliseksi ongelmaksi nimetty ilmiö palautetaan syntymekanismeiltaan pitkälti yksilötasolle. Vallitsevan diskurssin taustat palautuvat osin tutkimusmetodologisiin kysymyksiin. Etenkin opintojen keskeyttämistä koskevan tutkimuksen kenttää on hallinnut yhdysvaltalaisesta koulutussosiologisesta tutkimuksesta vahvasti vaikutteita ottanut makrotason kvantitatiivinen tutkimus. Tällainen tarkastelutapa on osaltaan ohjannut jäsentämään ja kuvaamaan keskeyttämistä keskeyttäjän yksilöllisiin – biologisiin, persoonallisiin tai psykologisiin – ominaisuuksiin kiinnittyvänä ilmiönä. Koulutuksellisen syrjäytymisen ilmiön ymmärtämiseksi ja sen ehkäisemiseksi on kuitenkin olennaista tutkia nykyistä vahvemmin yhtei- sötason ja institutionaalisten tekijöiden vaikutusta koulutuksen ulkopuolelle jäämiseen.

How to Cite

Komonen, K. (2022). Paha pudokas? Koulutuksellisen syrjäytymisen tarkastelu yhteiskunnallisessa keskustelussa. Journal of Professional and Vocational Education, 14(2), 30–39. Retrieved from https://journal.fi/akakk/article/view/114465