Toiminta ja oppiminen ammattien rajapinnoilla ja välitiloissa

toiminnanteoreettinen kirjallisuuskatsaus ”kolmannen työn” tutkimusviitekehyksen hahmottelemiseksi

Kirjoittajat

  • Kirsi Purhonen Tampereen ammattikorkeakoulu
  • Hanna Toiviainen Tampereen yliopisto

Avainsanat:

rajojen ylitys, rajapinta, moniammatillisuus, kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria, ekspansiivinen oppiminen

Abstrakti

Kulttuurihistorialliseen toiminnanteoriaan pohjautuvan kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli luoda tutkimusviitekehystä ns. kolmannelle työlle. Käsitteellä viitataan julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa, kuten kirjastoissa ja kaupallisissa tiloissa tehtävään työhön, jota voidaan luonnehtia työksi ammattien rajapinnoilla ja välitiloissa. Tällainen ammatillinen rajatoiminta, välitiloissa tapahtuva osaamisen yhdistely ja toisilta oppiminen on jäänyt vähemmälle tutkimushuomiolle kuin ammattiorientaatioltaan yhtenevämpi sosiaali- ja terveydenhuollon moniammatillinen työ. Tutkimuskysymyksenä oli: Minkälaisia käsitteellisiä lähtökohtia rajatoimintaa, rajanylityksiä ja rajojen oppimisdynamiikkaa käsittelevä toimintateoreettinen tutkimus antaa ns. kolmannen työn tutkimiseen? Katsauksen yhtätoista tutkimusartikkelia analysoitiin teorialähtöisesti teemoitellen ja tulkiten. Tulosten mukaan moniammatillista rajapinnoilla ja välitiloissa tehtävää työtä määritti neljä temaattista aluetta: rajoilla tapahtuva oppiminen, yhteistyö, hallintaan liittyvät jännitteet ja dilemmat sekä kommunikaatio. Näillä temaattisilla alueilla oppimisdynamiikan perusteet on eri tutkimuksissa kytketty ekspansiiviseen oppimiseen, yhteistyön jännitteisiin, vuorovaikutuksen välittyneisyyteen, tietoperustojen yhdistämiseen, organisaatioiden rakenteellisiin muutoksiin ja toimijaryhmien erilaisuuteen. Teorialähtöisen kirjallisuuskatsauksen lopputuloksena hahmoteltiin kolmannen työn tutkimusviitekehystä.

Osasto
Tiedeartikkelit

Julkaistu

2024-07-19

Viittaaminen

Purhonen, K., & Toiviainen, H. (2024). Toiminta ja oppiminen ammattien rajapinnoilla ja välitiloissa: toiminnanteoreettinen kirjallisuuskatsaus ”kolmannen työn” tutkimusviitekehyksen hahmottelemiseksi. Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 26(2), 12–30. https://doi.org/10.54329/akakk.146281