Toisen asteen koulutuspolitiikka murtautuu ulos marginaalista 1990-luvun Suomessa

Kirjoittajat

• Raija Meriläinen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Avainsanat:

koulutuspolitiikka, hallitusohjelmat, koulutuksen kehittäminen, hyvinvointiyhteiskunta

Abstrakti

Artikkeli on läpikäynyt referee-menettelyn

Artikkelissa tarkastelen suomalaista toi­sen asteen koulutuspolitiikka, joka raken­tui joukosta käänteen tekeviä ja poliitti­sesti hankalia koulu-uudistuksia 1970- ja 1980-luvuilla. Tuolloin vaikuttajiksi tulivat nuoret koulutuspolitiikan suunnittelijat ja peruskoulun kannattajat. Heidän käden­jälkensä näkyi kokoon kutsutuissa komi­teoissa, joissa heijastui pyrkimys uudistaa toisen asteen koulutusta. Loppujen lopuk­si uudistukset kohdistuivat aina kahteen eri koulutussektoriin eli lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Komitea­laitos menetti merkitystään 1980-luvulla, jolloin alkoi kehitys päätösvallan delegoin­nista paikallistasolle. 1990-luvulla olivat tyypillisiä valtakunnan tasolla kutakin teh­täväksi antoa varten nopeasti perustetut työryhmät ja arviointi, jotka nousivat kou­lutuspolitiikan kehittämisen välineiksi. Ta­louspolitiikka vaikutti toisen asteen kehit­tämiseen siten, että 1970-luvun nuoriso työttömyys näkyi koulutuspolitiikan kehittämislinjauksissa kuten myös harjoitettu yhteiskuntapolitiikka. 1990-luvun koulutuspolitiikan välineistö pohjautuu uudenlaisiin dokumentteihin. Artikkeli pohjautuu väitöstutkimukseen: Valkolakki vai haalarit, vaiko molemmat.