Vesi vanhin voitehista

Historiallisten merkityskenttien ja käyttöyhteyksien jäljillä

Kirjoittajat

• Kati Kallio Suomalaisen Kirjallisuuden Seura & Helsingin yliopisto https://orcid.org/0000-0002-3673-1409

DOI:

https://doi.org/10.30666/elore.147897

Avainsanat:

sananlaskut, folkloristiikka, digitaaliset ihmistieteet, kansanrunous, loitsut, vesi, merkitykset, suullinen perinne, Kalevala, Väinämöinen, kansanlääkintä, voiteet, karjalaiset, suomalaiset

Abstrakti

Tulkintoja historiallisesta kansanperinteestä käytetään yhteiskunnassa laajasti. Laajoja kansanperinneaineistoja kattavat tutkimukset on kuitenkin tehty pääosin jo 1900-luvun alkupuolella oman aikansa tulkintakehysten puitteissa. Tämän tutkimuksen kriittiselle arvioinnille, lähteiden uudelleenluennoille ja tutkimustiedon popularisoinnille on suuri tarve. Tallentunut historiallisen kansanperinteen aineisto on kuitenkin valtava ja vaikeasti tulkittava. Digitaaliset menetelmät luovat mahdollisuuksia laajojen sähköisessä muodossa olevien aineistojen nopeampaan ja laajempaan tarkasteluun, mutta niihin sisältyy myös monenlaisia rajoitteita.

Tässä artikkelissa annan esimerkin siitä, miten moninainen ja monitulkintainen voi olla yhdenkin lyhyen, nykykulttuurissa käytetyn sananlaskun historiallinen käyttö- ja merkitystausta. Samalla käsittelen digitoidun karjalais-inkeriläis-suomalaisen kansanrunousaineiston laskennallisesti avustetun luennan menetelmällisiä mahdollisuuksia ja ongelmakohtia.

Kansanrunoudessa ajatus veden vanhuudesta kiteytyy vaihtelevien rinnakkais- eli paralleelisäkeiden ryppäiksi. Yleisin keskeissäkeen muoto on ”Vesi vanhin veljeksistä”. Aihelmien yleisin, joskaan ei ainoa käyttöyhteys on rautaan, tuleen, puuhun tai käärmeeseen liittyvä parannusloitsu. Vesi vanhin voitehista -muoto esiintyy erityisesti saunassa löylyn ja kylvettämisen avulla parantamisen, voiteen valmistamisen sekä Tulen sanojen yhteydessä. Aineistosta aukeaa laaja mielikuvien ja motiivien verkosto, jossa vesi asettuu vanhimmaksi ja linkittyy paikoin Väinämöiseen. Itämerensuomalaisen suullisen runouden maailmassa vanhuus tarkoittaa tietoa ja tieto puolestaan väkevyyttä, kykyä vaikuttaa asioihin ja hallita niitä.

Vesi vanhin voitehista -säkeen nykyinen sananlaskunomainen käyttö asettuu jatkumoon edeltävien suullisten käyttöjen kanssa, mutta linkittyy ennemminkin nykykulttuurin proosamuotoisten ilmaisujen kuin historiallisen runokulttuurin kanssa. Paljon aiempia merkityksiä tai merkitystasoja – kuten ajatus vanhuuden voimasta tai loitsuilla, löylyllä ja kylvettämisellä parantamisesta – on jäänyt taa, mutta etenkin kytkös saunaan puhdistumisen paikkana pysyy.