”Suomessa tarvitsee olla ’ylikoulutettu’ saadakseen töitä”. Koulutuksen merkitykset aikuisten maahanmuuttaneiden kielitestiin kirjoittamissa teksteissä

Kirjoittajat

Avainsanat:

aikuiset, kirjoittaminen, koulutus, koulutushyvä, maahanmuuttaneet

Abstrakti

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten aikuiset maahanmuuttaneet kokevat koulutuksen merkityksen Suomessa. Aineistona oli Yleisten kielitutkintojen kielitaitotestissä kirjoitetut, koulutusteemaa käsittelevät mielipidetekstit (n=362). Koulutukseen liitettyjä sisältöjä sekä suhtautumista koulutukseen tarkasteltiin analysoimalla tekstit aineistolähtöisen temaattisen sisällön-analyysin ja määrällisen sisällönerittelyn keinoin. Lisäksi analyysissa huomioitiin teemakategorioiden ja suhtautumisen tapojen yhteys kirjoittajan taustamuuttujiin (koulutustaso, työllisyystilanne, ikä, sukupuoli, Suomessa asumisen kesto ja kirjoitustaidon taso). Tulokset osoittivat, että kaikissa tarkastelluissa kirjoittajaryhmissä esiintyi koulutusmyönteisyyttä. Koulutusta käsiteltiin teksteissä ensisijaisesti sen tuottaman koulutushyvän näkökulmasta ja Suomessa pärjäämisen, erityisesti työllistymisen ehtona. Miesten sekä vähintään tyydyttävällä tasolla (taitotaso 3) kirjoittavien aineistossa ilmeni muita enemmän kielteistä, varautunutta tai moninäkökulmaista suhtautumista koulutukseen. Koulutukselle vaihtoehtoisia tapoja Suomessa pärjäämiselle käsiteltiin vähän. Moni kuitenkin toi esille, ettei koulutus yksin takaa pärjäämistä. Tulosten perusteella Suomessa tulisi jatkaa keskustelua työelämän koulutusvaatimusten realistisuudesta ja muualla hankitun osaamisen paremmasta huomioimisesta.

Osasto
Artikkeleita

Julkaistu

2024-10-18

Viittaaminen

Honko, M., Söyrinki, S., Pöyhönen, S., & Ahola, S. (2024). ”Suomessa tarvitsee olla ’ylikoulutettu’ saadakseen töitä”. Koulutuksen merkitykset aikuisten maahanmuuttaneiden kielitestiin kirjoittamissa teksteissä . Kasvatus, 55(4), 397–415. https://doi.org/10.33348/kvt.148841