Vanhemman toimijuus nuoren älypuhelimen käytöstä käytävissä keskusteluissa

Kirjoittajat

Avainsanat:

eläytymismenetelmä, nuori, toimijapositio, toimijuus, toimintakehys, vanhemmuus, vuorovaikutus, älypuhelin

Abstrakti

Tutkimuksessa tarkastellaan vanhemman toimijuutta suhteessa nuoren älypuhelimen käyttöön. Aineistona olivat eläytymismenetelmän avulla vanhemmilta kerätyt tarinat. Analysoinnissa hyödynnettiin teema- ja positioanalyysia, jonka tulokseksi saatiin kolme toimintakehystä. Niiden sisällä esiintyi kaksi vanhemman toimijapositiota, joista toinen kuvasi vanhemman kannalta onnistunutta ja toinen epäonnistunutta toimijuutta. Keskusteluyhteyteen pyrkimisen toiminta-kehykseen sisältyivät yhteisymmärrystä tavoitteleva ja keinonsa loppuun käyttänyt vanhempi -toimijapositiot. Nuoren älypuhelimen käyttöön puuttumisen toimintakehyksen sisällä esiintyivät vierestä seuraava ja käytön katkaiseva vanhempi -toimijapositiot. Toiminta-kehyksessä, jossa älypuhelin yhdisti tai erotti nuoren ja vanhemman, olivat käytön jakava ja ulossuljettu vanhempi -toimijapositiot. Tutkimus tuo esiin, millaisia vuorovaikutustilanteita nuoren älypuhelimen käytön ympärille voi syntyä ja millaisia vanhemman toimijuuden mahdollisuuksia niihin voi sisältyä. Älypuhelimen vanhemmuuteen tuomiin haasteisiin ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Tuloksia voidaan hyödyntää perheissä tai esimerkiksi vanhemmille annettavissa koulutuksissa.

Osasto
Artikkeleita

Julkaistu

2024-10-18

Viittaaminen

Härkönen, S., & Raudaskoski, S. (2024). Vanhemman toimijuus nuoren älypuhelimen käytöstä käytävissä keskusteluissa. Kasvatus, 55(4), 382–396. https://doi.org/10.33348/kvt.148842