Opettajien työn imu ja työuupumus koronapandemian aikana
Avainsanat:
covid-19-pandemia, opettajat, työhyvinvointi, työn imu, työuupumusAbstrakti
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten opettajien työhyvinvointi (työn imu ja työuupumus) kehittyi koronapandemiassa keväästä 2020 kevääseen 2022 sekä miten kouluaste, stressi ja koronatartuntojen määrä olivat yhteydessä työhyvinvointiin. Lisäksi tutkitaan, missä määrin työn imu ja työuupumus olivat yhteydessä alanvaihtointentioihin. Opettajat (N=5864, 83 % naisia) eri puolelta Suomea vastasivat pandemian aikana viidesti (kevät 2020, syksy 2020, kevät 2021, syksy 2021, kevät 2022) kyselylomakkeeseen, ja aineistoa analysoitiin ajankohdittain. Tulokset osoittivat, että opettajien työn imu laski keväällä 2021 ja jatkoi laskuaan syksyyn 2021 mutta palautui keväällä 2022. Työuupumus puolestaan lisääntyi vuoden 2021 lopussa, ja syksyllä 2021 33 prosenttia opettajista oli työuupuneita kriteerien perusteella tilanteen alkaessa kuitenkin palautua keväällä 2022. Samalla opettajien työuupumuksen vaihtelu lisääntyi. Peruskoulun 7.–9. luokan sekä ammattikoulujen opettajat kokivat vähäisempää työn imua ja voimakkaampaa työuupumusta verrattuna peruskoulun 1.–6. luokkien opettajiin. Korkeampi covid-19-stressi oli yhteydessä alhaisempaan työn imuun ja korkeampaan työuupumukseen. Koronapandemia-aika oli yhteydessä lisääntyneisiin alanvaihtoajatuksiin. Koronapandemia lisäsi kahden vuoden ajan voimakkaasti opettajien työuupumusta ja laski työn imua sekä johti lisääntyneisiin alanvaihtoajatuksiin, mutta sen jälkeen on ollut havaittavissa palautumista opettajien työhyvinvoinnissa ja sitoutumisessa. Tulokset vahvistavat sekä vaatimus-voimavaramallia että psykologisten perustarpeiden teoriaa. Opettajien työhyvinvoinnissa voidaan tunnistaa shokki-, reaktio-, käsittely- ja toipumisvaiheet koronapandemian aikana.
