Luova lukeminen

Kirjallisuudenopetuksen mahdollisuus ja voimavara?

Kirjoittajat

• Siru Kainulainen Turun yliopisto

Avainsanat:

luova lukeminen, kirjallisuudenopetus, lukemisen tutkimus

Abstrakti

Monelle aikuiselle ajatus kirjan lukemisesta ahdistaa, tai se tarkoittaa työtä hampaat irvessä, vaikka niin sanottu tekninen lukutaito olisikin hallussa. Pikkulapsen sen sijaan kuulee harvoin kieltäytyvän satutuokiosta tai lukuhetkestä, ja useille varhaisteineille kirjallisuuden ahmimisikä on täyttä totta.

Mihin lukemisen ilo katoaa ikävuosien karttuessa? Miten lukuhalua voisi motivoida? Tarkastelen katsauksessani lukemista luovuuden näkökulmasta. Lähtökohtana on, että keskitytään lukemiseen eikä sen avulla tavoiteltaviin asioihin. Viimeksi mainittu taas on usein nähty lukioiden kirjallisuudenopetuksen tavoitteeksi, mikä näkyy myös oppikirjoissa. Toisaalta uusin Lukion opetussuunnitelman perusteet (2019) tarjoaa mahdollisuuksia keskittyä myös elämyksiin, luovuuteen, vuorovaikutukseen ja omaehtoisuuteen.

Menetelmän tai mallin sijaan hahmotan ajatusta lukemisen luovuudesta voimavarana ja mahdollisuutena, jotka moni mielikseen lukeva tunnistaa mutta jotka saattavat jäädä katveeseen akateemiseen analyysiin perustuvaa tuloksekasta tulkintaa painotettaessa. Kysyn katsauksessani, entäpä jos kaunokirjallisuuden lukemiseen omaksuttaisiin luova asenne. Silloin lukeminen voitaisiin nähdä mahdollisuuksien tilana ja voimavarana. Lukiessaan voi myös harjoittaa luovaa kokeilua, yritystä ja erehdystä, siis myös ymmärrystä keskeneräisyydestä. Lähtökohtana luovalle lukemiselle voi hyvin pitää sitä, että lukukokemukset otetaan tosissaan, millaisia ne sitten ovatkaan ja mihin ne yltävätkään.