Tehokkuutta tarkoituksenmukaisuuden kustannuksella?

Kirjoittajat

• Juhana Venäläinen https://orcid.org/0000-0001-8259-4460

Avainsanat:

korkeakoulupolitiikka, opiskelijavalinta, valintauudistus

Abstrakti

Opiskelijavalinnan uudistaminen on ollut Suomessa yksi korkeakoulupoliittisen ohjauksen kohde, joka on tuottanut yliopistokentälle jatkuvaa turbulenssia. Prosessin viimeisin vaihe käynnistyi vuonna 2018 osana Juha Sipilän hallituksen ohjelmaa, jossa valintakokeiden uudistaminen määriteltiin keinoksi nopeuttaa siirtymistä työelämään.

Todistusvalinnan korostamista on perusteltu sekä valinnan tehokkuudella että sen tuottamalla oikeudenmukaisuudella: sillä, että myös nuorista hakijoista yhä useampi saisi edes jonkin korkeakoulupaikan. Valintauudistuksen vaikutuksia opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta selvittäneen VATT:n ja LABORE:n tutkimuksen mukaan uudistus onkin tässä suhteessa onnistunut. Aloituspaikkojen jakamisen tehokkuus ei silti takaa opiskelun tehokkuutta tai tarkoituksenmukaisuutta. Jo pelkästään rahoitusindikaattorien vuoksi (opiskelijoiden hyvinvoinnista tai sivistymisestä puhumattakaan) korkeakoulujen on oltava kiinnostuneita siitä, että paikan vastaanottaneet myös kiinnittyvät opintoihinsa ja etenevät niissä.

Todistusvalinnan laajentaminen kaikilla aloilla ei ole ongelmatonta, vaikka pisteytystaulukoiden painotuksia uudistuksen seuraavalla kierroksella saataisiin korjattua. Alakohtaisten toiveiden huomioiminen saattaa myös olla sovittamattomassa ristiriidassa uudistuksen muiden tavoitteiden kanssa. VATT:n ja LABORE:n tutkijaryhmä huomauttaa, kuinka opiskelijavalintamekanismeja valittaessa "tasapainotellaan mekanismin tehokkuuden ja korkeakoulujen spesifien preferenssien kunnioittamisen välillä". Näitä ”spesifejä preferenssejä” voisi toisaalta kutsua sellaiseksi tieteen autonomiaksi taikka kriittiseksi järjenkäytöksi, jota yliopistojen kuuluukin opiskelijoita valitessaan harjoittaa.