Kuntoutujan muutosvalmiuden yhteys työeläkekuntoutusprosessin etenemiseen
Avainsanat:
työhönpaluu, muutosvalmius, ammatillinen kuntoutus, työeläkekuntoutusAbstrakti
Johdanto. Huoltosuhteen heikkenemisen myötä työeläkekuntoutuksen vaikuttavuuden tärkeys Suomessa korostuu, koska sillä mahdollistetaan työurien jatkuminen työkyvyn muutoksista huolimatta. Tässä tutkimuksessa tutkittiin kuntoutujan muutosvalmiutta sekä sen yhteyttä työeläkekuntoutusprosessin etenemiseen. Muutosvalmius ymmärretään muutosvaihemallin viitekehyksessä valmisteluvaiheessa olevan ihmisen motivaationa muutoksen tavoittelemiseen.
Menetelmät. Tutkimuksen aineisto kerättiin erään suomalaisen työeläkekuntoutuksen palveluntuottajan asiakkailta, jotka vastasivat muutosvalmiuskyselyyn vuonna 2019 (n = 137). Kyselyssä on 12 väittämää, joihin vastataan Likert-asteikolla 1–5. Vastauksista laadittiin keskiarvosummamuuttujat sekä luokitellut muuttujat (heikko-kohtalainen-vahva). Taustatekijöinä selvitettiin ikä, sukupuoli, diagnoosi, ammatti, sosioekonominen asema ja asuinpaikkakunta. Lisäksi selvitettiin, missä vaiheessa kuntoutusprosessiaan tutkittavat olivat puoli vuotta aloittamisen jälkeen. Muuttujien välisiä yhteyksiä tutkittiin khiin neliö -riippuvuustestillä, Mann-Whitneyn U-testillä ja Kruskall Wallisin H-testillä.
Tulokset. Tutkimus osoittaa, että tutkittavista 70 prosentilla muutosvalmius oli vahvaa. Ne, joiden muutosvalmius oli vahvaa, olivat useammin työeläkekuntoutusprosessissaan suunnitelman mukaisessa toimenpiteessä kuin ne, joilla muutosvalmius oli kohtalaista tai heikkoa. Tutkittavista 44 prosenttia oli työeläkekuntoutusprosessissaan suunnitelman mukaisessa toimenpiteessä puoli vuotta aloituksesta, ja heistä 88 prosentilla muutosvalmius oli vahvaa. Tutkittavat eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi taustatekijöiden suhteen muutosvalmiudessa tai kuntoutusprosessin vaiheessa.
Johtopäätökset. Vahvalla muutosvalmiudella kuntoutusprosessin alkuvaiheessa on yhteys työeläkekuntoutuksen sujuvaan etenemiseen tarkasteltaessa prosessin vaihetta puoli vuotta kuntoutuksen aloittamisen jälkeen. Muutosvalmius oli työeläkekuntoutusprosessin etenemisen kannalta merkittävämpi tekijä kuin mikään muu tässä tutkimuksessa käytetyistä taustamuuttujista. Syytä olisikin tutkia, miten muutosvalmiutta on mahdollista edistää kuntoutusprosessien sujuvoittamiseksi. Pienen otoskoon takia tutkimuksesta ei kuitenkaan voi tehdä kauaskantoisia johtopäätöksiä. Jatkotutkimuksessa tarkennetaan tämän tutkimuksen havaintoja sekä arvioidaan palveluntuottajan kehittämän muutosvalmiuskyselyn validiteettia ja reliabiliteettia.
Abstract
Connection between readiness for change and the fluency of the progress in vocational rehabilitation arranged and paid for by authorized pension providers
Introduction. As the dependency ratio weakens it is important to develop vocational rehabilitation, so that employees could continue their careers despite possible limitations in their ability to work. We studied the relationship between readiness for change and rehabilitees’ progress in vocational rehabilitation arranged and paid for by authorized pension providers. Readiness for change is a term used in the integrative model of change to describe the motivation of a person in a preparation stage.
Methods. Rehabilitees (n=137) of a Finnish provider of vocational rehabilitation answered a readiness to change questionnaire during the year 2019. The questionnaire consists of 12 claims which are answered by five-point Likert Scale. The scores of the questionnaire were set as mean sum variables and classified as weak, average and strong. Age, gender, diagnosis, occupation, socio-economic status and place of residence were collected as socio-demographic characteristics. The rehabilitees´ progress in rehabilitation was checked 6 months after the rehabilitation started. The variables were compared to each other using chi-square test, Mann-Whitney U test and Kruskall-Wallis H test.
Results. The study shows that 70 % of the subjects had a strong readiness for change. Those who had a strong readiness for change had a more fluent progress in their vocational rehabilitation process after 6 months compared to those whose readiness for change was average or weak. After 6 months, 44 % were at the action stage of their rehabilitation as planned. 88 % of them had a strong readiness for change. When studying readiness for change or the progress of rehabilitation there were no statistically significant difference between rehabilitees considering their socio-demographic characteristics.
Conclusion. A strong readiness for change at the beginning of vocational rehabilitation has a connection to fluent progress in the rehabilitation process after 6 months. Readiness for change is more significant for the fluency of the vocational rehabilitation process than any other factor studied. It would be worth exploring how it is possible to promote readiness for change in order to streamline rehabilitation processes. Due to small sample size far-reaching conclusions cannot be made. Future studies are warranted using larger sample size to specify observations of this study and to assess the validity and reliability of the questionnaire.
Keywords: vocational rehabilitation, return to work, readiness for change
