Tutkija katastrofin keskellä

tutkijakuvaus ja realismi katastrofielokuvassa The Wave

Kirjoittajat

  • Tuukka Hämäläinen Helsingin yliopisto

Abstrakti

Tutkija katastrofin keskellä – tutkijakuvaus ja realismi katastrofielokuvassa The Wave

Artikkeli analysoi tutkijahahmojen representaatiota norjalaisessa katastrofielokuvassa The Wave (Bølgen, Norja 2015). Luonnonkatastrofista kertova The Wave on lajityyppinsä tunnistettava edustaja, joka ottaa vahvasti vaikutteita Hollywoodin esikuvistaan. Samaan aikaan se kuitenkin luopuu osasta lajityypin ominaispiirteitä ja muuttaa tämän ansiosta myös tieteellisten tutkijoiden representaatiota.

Aiemman tutkimuksen perusteella elokuvien tutkijakuvaus on muuttumassa realistisemmaksi ja positiivisemmaksi. The Waven voi nähdä asettuvan osaksi tätä muutosta pohjoismaisena tuotantona, joka laventaa tutkijahahmojen representaatiota omassa genressään. Vaikka elokuvan keskeisellä tutkijahahmolla on tunnistettavasti stereotyyppisiä piirteitä, näkyvät ne laimennettuina suhteessa hahmon yhdysvaltalaisiin edeltäjiin.

Vertailemalla The Wavea ja sen päähenkilöä aiempiin tutkimustuloksiin ja Hollywoodin katastrofielokuvien tutkijahahmoihin artikkeli osoittaa tavat, joilla The Wave avartaa tutkijahahmojen kuvausta realistisempaan suuntaan. Lisäksi artikkeli osoittaa, että realistisemmasta ja positiivisemmasta tutkijakuvasta huolimatta elokuva pitää yllä joitakin tieteeseen ja tutkijoihin kohdistuvia negatiivisia asenteita.

 

Researcher in a Disaster – Representation of Scientists and Realism in the Disaster Film The Wave

The article discusses the representation of scientist characters in the Norwegian disaster film The Wave (Bølgen, Norway 2015). A film focusing on a natural disaster, The Wave is a recognisable work of the genre, and it takes strong influences from Hollywood disaster films. At the same time, however, it abandons some of the typical features of the genre, and subsequently changes the representation of scientific researchers as well.

Previous research has shown that the cinematic representation of scientists is changing to a more realistic and positive direction. The Wave can be seen as part of this transition as a Nordic production, which expands the representation of scientist characters within its own genre. By comparing The Wave and its leading character with previous research as well as scientist characters in Hollywood disaster films, the article presents the ways in which The Wave broadens the representation of scientists to a more realistic direction. The article also shows that, despite its more positive and realistic image of scientists, the film still holds up a few negative attitudes towards science and scientists.

Osasto
Vertaisarvioidut artikkelit

Julkaistu

2017-07-17

Viittaaminen

Hämäläinen, T. (2017). Tutkija katastrofin keskellä: tutkijakuvaus ja realismi katastrofielokuvassa The Wave. Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu, 30(2), 48–64. https://doi.org/10.23994/lk.65231