"Vallankumous kuvaruudussa": Kasettitelevisio ja keskustelu teknologisesta uutuudesta 1970-luvun alussa

Kirjoittajat

  • Maiju Kannisto Turun yliopisto
  • Paavo Oinonen Turun yliopisto

Abstrakti

”Vallankumous kuvaruudussa”: Kasettitelevisio ja keskustelu teknologisesta uutuudesta 1970-luvun alussa

Artikkeli käsittelee videon varhaishistoriaa 1970-luvun alussa, jolloin suomalaislehdistössä käytiin keskustelua kasettitelevisiosta. Tuolloin mediateollisuuden toimijat esittelivät vielä tuotekehittelyssä olleita tallennuslaitteita ja kasetteja suomalaiskuluttajille television seuraavana vaiheena. Artikkelin aineistona on suomalaisen sanoma- ja aikakauslehdistön kasettitelevisiota käsitteleviä juttuja 1970-luvun alusta, jolloin keskustelu aktivoitui ja oli huomattavan laajaa. Olemme analysoineet media-aineistoa laadullisen tutkimuksen keinoin. Juttujen uudelleen luennassa merkitykselliset teemat nousevat analyysimme ja kontekstoinnin kohteiksi.

Artikkeli kytkeytyy teknologian kulttuuriseen ja kulttuurihistorialliseen tutkimusotteeseen. Mediateknologiasta käydyn keskustelun analyysissä hyödynnetään toimijamaailman käsitettä. Se kuvaa mediateollisuuden toimijoiden uudelle teknologialle ennakoimaa käyttöä ja kontekstia. Teknologinen innovaatio rakentui kulttuurisesti ennen todentumistaan kulutustavarana.

Ulkomailta Suomeen välittynyt kirjoittelu aktivoi kotimaisen joukkoviestinnän kentän. Keskustelussa olivat mukana laitevalmistajat, insinöörit, yhteiskuntatutkijat ja mediayritykset. Alan ensimmäiset liiketoiminnalliset aloitteet sähköistivät ja puoluepolitisoivat keskustelun. Ajalle tyypillisesti puolueiden viestintäpoliittiset kannat jakaantuivat oikeisto-vasemmisto-akselin mukaan. Oikeisto kannatti uusien teknologioiden myötä audiovisuaalisen viestinnän mahdollisimman vapaata markkinataloudellista kilpailua, kun taas vasemmisto toivoi valtionohjausta. Artikkeli osoittaa, että teknologioiden varhaisvaiheiden tutkimus antaa ymmärrystä siitä, miten mediateolliset ratkaisut ovat seurausta eri toimijoiden ja ideoiden kamppailusta.

“A Revolution on the TV Screen”: Cassette television and discussion about technological innovation in the early 1970s

The article explores the early history of video technology in the beginning of the 1970s. There was a short period of time during which the Finnish press talked intensively about cassette television. The discussion included, in equal proportion, actual and imagined recording devices and cassettes. At the time, active development of the equipment was ongoing and its future use was introduced to Finnish consumers as the next stage of television.

Research material of this article consists of the stories of the Finnish press and periodical press which process the cassette television since the beginning of the 1970s. Methodologically, the research material is analyzed from a cultural historical point of view, using qualitative content analysis. Moreover, the analysis uses the concept of actor–network theory (acteur réseau) to describe how actors of the media industries anticipated the use and the contexts of the new technology. It is evident that the technological novelty, cassette television, was culturally constructed before it existed as a material product available for consumers.

Technological news concerning cassette television came from international sources and activated Finnish media. The debate on cassette television involved equipment manufacturers, engineers, social scientists, and policy-makers of the Finnish media companies. As early as 1971 there was the first initiative to form cassette technology to businesses. When this became known to the public, the discussion turned into party politics. At the time, Finnish parties were active in communication policy, which was strictly divided into the sides of the political right and left. Concerning new audiovisual communication technologies, the political right advocated for free competition on the media market, while the left wanted strict control by the state. Through the examination of the cassette television debate, the article demonstrates how an analysis of the early stages of a certain technology can help in understanding how choices and solutions made by media industries are typically results of activities of, and struggles between, several actors.

Osasto
Vertaisarvioidut artikkelit

Julkaistu

2019-01-25

Viittaaminen

Kannisto, M., & Oinonen, P. (2019). "Vallankumous kuvaruudussa": Kasettitelevisio ja keskustelu teknologisesta uutuudesta 1970-luvun alussa. Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu, 31(4), 8–26. https://doi.org/10.23994/lk.77930