Maaseutukulttuurin kehityssuuntia kilpailuvaltion ohjelmateksteissä

Kirjoittajat

  • Antti Saartenoja Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
  • Timo Suutari Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
  • Aapo Jumppanen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Abstrakti

Pohdimme artikkelissa maaseutukulttuurin merkitysten ja niitä ilmentävien ohjelmatekstien retoriikan muuttumista suomalaisen yhteiskuntakehityksen käänteessä hyvinvointivaltiopuhunnasta kohti kilpailuvaltiopuhuntaa. 1980-luvulta alkaneessa muutoksessa poliittinen retoriikka ja käytännöt ovat irrottaneet talouden poliittisesta säätelystä ja tärkeimmäksi tavoitteeksi on nostettu suomen kansainvälisen kilpailukyvyn ja houkuttelevuuden vahvistaminen. Kilpailukyvyn retoriikka ohjaa tällä hetkellä yhteiskunnan kehitystä sen kaikilla sektoreilla, mikä heijastuu myös kulttuuritoimintojen kehittämiseen. Kulttuurin aikaisempi tehtävä kansallisen yhtenäisyyden tukijana tai osana hyvinvointiyhteiskunnan alueellisesti kattavaa palvelurakennetta on samalla muuttunut. Julkisella sektorilla kehitys on näyttäytynyt toimintojen ja palvelujen avaamisena kilpailulle ja toisaalta kilpailukykyretoriikan käyttämisenä julkisten hyvinvointipalvelujen kehittämisen tai karsimisen perusteluna. Arvioimme tätä taustaa vasten maaseutukulttuurin kehityssuuntia kahden kehittämispoliittisen asiakirjan kautta ja tarkastelemme rooliamme yliopistollisena toimijana näiden kehittämisasiakirjojen syntyprosesseissa.
Osasto
Artikkeli

Julkaistu

2011-04-15

Viittaaminen

Saartenoja, A., Suutari, T., & Jumppanen, A. (2011). Maaseutukulttuurin kehityssuuntia kilpailuvaltion ohjelmateksteissä . Maaseutututkimus, 19(1), 5–16. Noudettu osoitteesta https://journal.fi/maaseutututkimus/article/view/144056