Suomen arvopohjainen Euroopan unionin puheenjohtajuus 2019

Kirjoittajat

  • Hanna Tuominen valtio-oppi, Helsingin yliopisto

Avainsanat:

EU, neuvoston puheenjohtajuus, yhteiset arvot, Suomi, oikeusvaltioperiaate

Abstrakti

Suomi toimi Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaana vuoden 2019 jälkipuoliskolla. Suomen puheenjohtajuusohjelma oli vahvan arvoperustainen ja korosti EU:n merkitystä ennen kaikkea arvojen yhteisönä. Tässä artikkelissa selvitetään miksi ja mistä arvopainotus tuli Suomen ohjelmaan sekä minkälaista poliittista keskustelua ohjelman laatimiseen liittyi. Tämän jälkeen tarkastellaan yksityiskohtaisemmin arvojen konkreettista toimeenpanoa puheenjohtajuuskaudella. Artikkelin lopuksi arvioidaan arvopainotuksen onnistuneisuutta sekä yksittäisten arvojen kohdalla että laajemmassa merkityksessä. Artikkelin aineistona ovat Suomen puheenjohtajuuskauteen liittyvät asiakirjat sekä tutkimushaastattelut (N=33), jotka suoritettiin keskeisten suomalaisten poliitikkojen, virkahenkilöiden ja kansalaisjärjestöjen asiantuntijoiden keskuudessa kevään 2020 aikana. Artikkelin mukaan arvot nousivat jo valmisteluvaiheessa puheenjohtajuuden kantavaksi teemaksi, ja kauden lähestyessä niiden painoarvo vahvistui. Suomi myös onnistui edistämään useita EU:n arvoja, erityisesti sitomalla niitä käytännön kysymyksiin. Arvoperustaisuuden onnistuminen on artikkelin mukaan moninainen kysymys, johon on mahdollista tarjota erilaisia vastauksia.

Lataukset

Lataustietoja ei ole vielä saatavilla.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2020-11-20

Viittaaminen

Tuominen, H. (2020). Suomen arvopohjainen Euroopan unionin puheenjohtajuus 2019. Politiikka, 62(4), 379–405. https://doi.org/10.37452/politiikka.97585